Flick 'em Up! - Länkkäri laatikossa

Oli pimenevä lauantai-ilta. En vieläkään omistanut biljardipöytää. Onneksi olin aiemmin hankkinut näppäryyspelin nimeltä Flick ’em Up!, jonka ajattelin toimivan eräänlaisena biljardipelien korvikkeena, näyttävänä ja parhaimmillaan yleisöä keräävänä spektaakkelina. Koska edeltävä teksti ei varsinaisesti tuo Hyvien, pahojen ja rumien teemaa mieleen sitten millään, aloitan uudestaan, paremmalla juonikuvauksella.

Oli pimenevä lauantai-ilta. Sheriffi joukkoineen oli saanut vihiä, että pahamaineinen Cooper Clan piileskeli saluunassa ja oli aikeissa varastaa pankista lisää rahasäkkejä. Sehän ei käy päinsä, rahat täytyy saada takaisin pankkiin! Niinpä oli tullut aika selvittää välit lopullisesti. Vain mestariampujilla ja keljuimmilla lännenmiehillä on tilaa tässä kaupungissa.

Kuva alkutilanteesta. Etualalla olevat pahikset ovat saluunan luona, valmiina varastamaan rahasäkkejä pankista, jota sheriffi ja hänen apujoukkonsa puolustavat.

Päätimme lauantain peli-illan Flick ’em Upin kolmannen skenaarion merkeissä. Jaoimme neljän hengen porukan kahden joukkueisiin. Pankkiryöstön aikana pelaajilla oli käytössään kolme toimintoa, joista sai yhdistellä kaksi vapaasti: liikkuminen, ampuminen ja rahasäkin ottaminen. Liikkuminen ja ampuminen hoidettiin kumpikin napauttamalla tarkoitukseen sopivaa puista kiekkoa haluttuun suuntaan. Yritykset olivat sitä, mitä tältä peliltä odottikin: osumatarkkuus oli välillä huvittavan epäonnistunutta, mutta toisinaan hurrasimme pelaajien millintarkoille nappisuorituksille.

Ovatko kaktukset ja heinäpaalit tiellä? Ammu ne pois vaan!


Hurraaminen ja etenkin tiimityö tekivätkin Flick ’em Upille ihmeitä. Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta nyt tuntui siltä, että nelinpeli oli huomattavasti aiemmin kokemaani kaksinpeliä parempi. Vaikka kaksinpelissä pelaajilla olikin enemmän vuoroja ja näin enemmän toimintoja toteutettavaksi peliä kohti, joukkuehenki toi peliin uusia ulottuvuuksia. Keskustelua seuraavista ja mahdollisesti toimivista siirroista tuli yhtenään. Aikaa jäi enemmän tilanteen seuraamiseen ja kokonaiskuvan hahmottamiseen ilman, että kenellekään jäi varsinaista joutoaikaa. Useammasta silmäparista on myös apua epäselvissä tilanteissa. Flick ’em Up! siis sopii neljälle hengelle, mutta tätä suurempaa pelaajamäärää en sitten edes kokeilisi, juurikin lisääntyvän joutoajan vuoksi.

Myös kaatuneet toimivat hyvinä esteinä.

Emme tosin pelanneet peliä nopeasti nytkään, sillä skenaarion läpikäymiseen meni pohdintoineen kaikkineen lähes kaksi tuntia, erään pelaajan mielestä noin puoli tuntia liian pitkään. Kokenut joukko pelaa pelin varmasti huomattavasti nopeammin – meidän aikaamme kului muun muassa hauskanpidon lisäksi kahden sääntökirjan pläräilyyn. Joihinkin kohtiin emme saaneet tästäkään huolimatta selkeää vastausta. Mitä esimerkiksi tapahtuu toisen rahoille kaksintaistelussa, kun molemmat osapuolet jäävät henkiin? Voisi luulla, että rahat ryöstetään, mutta mainintaa ei kirjoista löydy. Sääntökirja- tai tulkintaongelmat ovat siis olemassa, mutta toisaalta pidemmälle edettäessä myös helpommin ohitettavissa.

Mitä ihmettä tapahtui? Kunpa käytössä olisi hidastuskuvaa!

Flick ’em Up! tarjoaa kymmenen valmista skenaariota, joista riittää pelattavaa oletettavasti pitkäksi aikaa. Mikään ei tietenkään estä luomasta lisäksi ikiomia skenaarioita. Vähemmän pelanneelle joukkueelle voi tarvittaessa antaa tasoitusta sallimalla osumat kimmokkeiden kautta ja uusintayritykset liikkumisen suhteen. Flick ’em Up! vaikuttaa tällä hetkellä monipuoliselta peliltä, osaksi jopa lelulaatikolta, joka kuitenkin on avoin erilaisille kokeiluille.

Kaksintaistelut ovat Flick 'em Upin kohokohtia. Pari taistelua ratkesi kertalaakista, mutta muutama hervoton trillerikin koettiin.


Kommentit

  1. Minun makuuni Flick 'Em Up oli aivan liikaa lelulaatikko ja liian vähän peli. Peliksi odottaisin, että säännöt kerrottaisiin kattavasti, ja sitä Flick 'Em Up ei tee. Aivan liian monta kohtaa jäi pelaajien oman sopimisen varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääntöjä sai kyllä soveltaa, myönnetään.

      Olisikohan tässä sittenkin kyseessä enemmän ns. aktiviteetti kuin peli?

      Poista

Lähetä kommentti