Spyfall

Spyfall on päättelyyn perustuva korttipeli, jossa voittaa keskustelemalla toisten kanssa tarpeeksi hyvin. Avainsana on ”tarpeeksi”, sillä joka kierroksella joku pelaajista ei tiedä aluksi lainkaan, mistä muut puhuvat. Hänen tehtävänään on parhaimpansa mukaan yrittää sulautua joukkoon. Muut sen sijaan koettavat hoksata, kuka oikein on teeskentelijä heidän keskuudessaan.

 

Pelaajille jaetaan kierroksen aluksi satunnaisesta pakasta kortit, joissa näkyy yhtä lukuunottamatta koko pöytäseurueen olinpaikka. Yhdelle pelaajalle lankeaa käteen SPY-kortti. Tämän jälkeen alkaa kymmenisen minuuttia kestävä hiillostus. Pelaajat kysyvät toisiltaan kysymyksiä, joiden avulla he selvittävät, missä kukin on. Kysymyksiä esitetään yksi kerrallaan, johon vastaamisen jälkeen kysymysvuoro siirtyy juuri vastanneelle pelaajalle. Kysyä voi mitä tahansa, ja vastatakin, mutta kysymyspallo ei saa pomppia edestakaisin kahden pelaajan välillä, eikä jatkokysymyksetkään ole sallittuja. Näin varmistetaan, että jokainen saa osansa hiillostuksesta, niin syylliset kuin syyttömätkin.

 

Pelin laatikko on lähinnä täynnä kortteja, jotka laitetaan tapahtumapaikoittain omiin minigrip-pusseihinsa. Jokaisen pakan pohjalle tulee myös yksi vakoojakortti. Paikka ei näin paljastu heti, vaikka joku levittelisi pussit hujan hajan.

 

Peli keskeytetään, kun syytökset alkavat lennellä. Jokaisella pelaajalla, myös vakoojalla, on yhden kerran mahdollisuus syyttää toista pelaajaa vakoojaksi. Mikäli kaikki ovat asiasta samaa mieltä, peli päättyy siihen paikkaan: joko niin, että muut ovat onnistuneesti napanneet vakoojan, tai niin, että vakooja on saanut toisen pelaajan näyttämään itseään enemmän syylliseltä. Muuten peli jatkuu normaalisti.

Vakooja voi voittaa myös kuuntelemalla tarkkaan muiden esittämiä kysymyksiä ja vastauksia, ja arvaamalla näin tapahtumapaikan oikein. Tämän pitää kuitenkin tapahtua tiukasti aikarajan puitteissa. Kierroksen lopuksi pidetään vihoviimeinen äänestyskierros, jonka aikana vakoojan on vain pysyteltävä piilossa kaikkien näkyvillä.

Hei, mennäänkö tupakalle? - Mennään vaan, mut pitää laittaa paljon päälle ensin.
(Olisivatkohan he napajäätiköllä?)
Miten tulit tänne? - Kaverin kyydillä.
(Selvä, hän on siinä tapauksessa varsin huvittavalla ristiretkellä. Mikä teeskentelijä!)

Syyllisyyden merkkihän on se, että vastaa epämääräisesti esitettyihin kysymyksiin, eikö niin? Ei aivan, sillä liian suorista vastauksista vakooja voi saada helposti selville muiden olinpaikan. Näin ollen vastaus ei saisi paljastaa liikaa, vaan vain sopivasti. Mutta kenelle? Tämän arvioiminen on välillä hirveän hankalaa. Tämän lisäksi syylliseltä voi vaikuttaa myös tahtomattaan. Edellä mainitun epämääräisyyden lisäksi myös paikkakohtaiset roolit voivat johtaa epätoivottuihin lopputuloksiin. Kerran kävi niin, että eräältä avaruusasemalla olleelta kysyttiin, vaadittiinko hänen työhönsä perehdytystä. Tähän hän joutui vastaamaan: ”Ei, minulla ei ole minkäänlaista koulutusta tähän hommaan”. Vakooja vei lopuksi voiton, ja kouluttamaton henkilö osoittautuikin alieniksi.

Pelissä on mukana myös pisteenlasku tosikkoja varten. Näinä suvaitsevaisuuden aikoina on hienoa, että heidätkin on huomioitu. Mutta aivan kuten Rappakaljan ja monen muun seurapelin yhteydessä, myös Spyfall tarjoaa niin paljon huvittavia hetkiä, että itse loppupisteillä ei ole käytännössä mitään väliä. Jotkut ovat valitelleet tapahtumapaikat listaavien apulappujen puutteesta, ja vaikka ne kieltämättä ovatkin tarpeellisia, sellaiset voi vaivattomasti kirjoittaa itsekin.

Spyfall venyy kahdeksaan pelaajaan ja toimii oikean porukan kesken myös vain kolmella pelaajalla. Kyllä, kierrokset ovat tuolloin merkittävästi lyhyempiä ja vakooja tuntee olevansa Mahdottoman tehtävän äärellä, mutta peli ei ole tuolloinkaan toivoton. Enemmän on kuitenkin tässäkin tapauksessa parempi. Spyfall on yksinkertaisesti erittäin hauskaa ja piinaavaa viihdettä.