Diamant

Alan R. Moonin ja Bruno Faiduttin luomassa Diamantissa kokeillaan onnea ja testataan, kuinka pitkälle kantti riittää. Eniten timantteja kerännyt voittaa pelin. Viiden kierroksen aikana pelaajien pitäisi selviytyä tarpeeksi hyvin luolastossa piilevistä vaaroista. Mistään yhteistyöstä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan pelaajat ajattelevat vain omaa etuaan muun muassa seuraavasti:

• Nuo timantit on saatava!
• Hän ihan varmasti palaa leirille... Sittenhän seuraavaksi paljastuvat timantit ovat minun!
• Minun, minun, minun!

Timantit saa itselleen vain, jos palaa leirille onnistuneesti: ilman, että toinen samanlainen vaara osuu kohdalle. Onnistuneen paluun jälkeen pelaajat laittavat aiemmin löytämänsä timantit (ja useimmiten myös taakse jääneet jakojäännökset, jotka tarvittaessa jaetaan uudelleen) piiloon omaan arkkuun, odottamaan lopun pisteenlaskua.

Kuvassa komeat komponentit. Jokaiselle on mm. oma arkku ja toivon mukaan paljon timantteja.

Heti alkajaisiksi on todettava: Iellon julkaisema Diamant on kyllä hieno kuin mikä! Ollaan toki siinä rajalla, onko peli ylituotettu. Ainakaan kierroslaatoilla ei olisi ollut mitään varsinaista tarvetta olla niin koristeellisia kuin mitä ne nyt ovat. Ilman niitäkin saattaisi pärjätä. Yksityiskohtiin ei kiinnitä pelin aikana niin kovasti huomiota, mutta sillä ei ole väliä, sillä onnenkoetus ja toisten pelaajien lukeminen vievät mennessään.

Luolastojen sisäänkäynnit umpeutuvat eri tavoin.

Aluksi Diamantista jäi tosin aivan toisenlainen vaikutelma. Olin kyllä kuullut pelistä oikeastaan lähinnä vain hyvää, ja sen, että se olisi helppo opettaa, nopea pelata ja sopii isolle porukalle. Tätä kaikkea se onkin, mutta itse hauskuus jäi hieman uupumaan. Tässäkö se nyt oli? Sama tunne tuli aiemmin Cash 'n Gunsin kanssa. Meidän nelinpelimme tuntui hyytyvän, tässä tapauksessa toistuvien kortinvalintavaiheiden myötä. Ohjekirja toki neuvoo juurikin valitsemaan poistumis- ja jatkamiskortin välillä joka ikisellä kerralla, vaikka luolastossa jatkaminen olisi kaikista ilmiselvää. Siis silloinkin, kun yhtäkään estettä ei ole vielä ilmaantunut. Vaikka kaikki tekivät valinnan tuossakin vaiheessa nopeasti, jotenkin kortit eivät vain tuntuneet sopivan tähän kuvioon lainkaan, vaan olivat suorastaan pelin etenemisen tiellä.

Kuvassa erilaisia luolastossa piileviä vaaroja. Timantit pitäisi saada ajoissa piiloon arkkuihin.

Onneksi tuli kokeiltua jostain kuulemaani toista muunnelmaa, tai ilmeisesti alkuperäistä sääntöä, jonka mukaan päätösvaihetta ei tehdäkään korteilla. Näittekö tämän version mukana tulevat pelinappulat, jotka niin ikään vaikuttivat koristeellisilta ja turhilta? Päätösvaiheessa jokainen joko laittaa tai ei laita omaansa suljettuun nyrkkiin, joka sitten avataan yhtä aikaa leirin yllä. Leirille tippuva ukko palaa väistämättä takaisin leirille. Tämä parantaa Diamantia huomattavasti! Ihmettelen suuresti, miksei tätä tapaa näy nykyisessä ohjekirjassa - etenkin, kun pelinappulat ovat tässä laitoksessa mukana.

Nämä kortit voi hyvinkin jättää pysyvästi laatikkoon. Suosittelen käyttämään pelinappuloita.

Diamant toimii porukassa kuin porukassa yksinkertaisuutensa ansiosta, mutta vielä en osaa sanoa, kuinka pitkäkestoiseksi hupi jää. Jään kuitenkin odottamaan innolla seuraavaa kertaa ja mietinkin jo, milloin olisi hyvä hetki ottaa Diamant esille pelattavaksi myös jälkikasvun kanssa.

Kolme, kaksi, yksi...