Ayar: Children of the Sun on aurinkoinen minipelien kudelma

Kauan sitten auringon ja kuun jumalat lähettivät neljä poikaansa ja neljä tytärtään matkaan etsimään hedelmällistä maaperää ja perustamaan kansaa. Lopulta vain yksi pareista selviytyi. Tämä johti lopulta inkojen valtakunnan syntyyn. 

Huomattavasti tätä tuonnempana satuin törmäämään Lunkisti-Teron Spiel '25-tarkkailuluokkaan ja sen tärpeistä erityisesti Ayar: Children of the Suniin – europeliin, jonka teemassa on hyödynnetty edellä mainittua tarua. Tämä kiinnostava ensisilmäys innoitti minut tutustumaan peliin tarkemmin. Kuten tarussa, myös seuraavassa tekstissä asioita jää melkoisesti hämärän peittoon, sillä muun tiedon puuttuessa painotankin kokemuksiani 1–2 pelaajan peleistä. 

Polut ovat mutkikkaita, entäpä itse peli? 

Ayar: Children of the Sun on sarjassaan jo kolmas yhteistyö suunnittelija Fabio Lopianolta ja julkaisija Osprey Gamesiltä. Ayarin mukana on kulkenut Fabion lisäksi pelisuunnittelija Mandela Fernández-Grandon. Nopean pintapuolisen nettiselailun perusteella Ayar on "ykkösosa" Merviin ja etenkin toisena ilmestyneeseen Sankoré-pelijärkäleeseen verrattuna kevyemmän oloinen tapaus, mikä on oikeastaan omalla kohdallani ja peliseuraani ajatellen lähinnä eduksi. Ayarin säännöt sisäistääkin ainakin suurimmalta osin suhteellisen helposti. Hyvin pelaaminen viekin sitten vähän enemmän aikaa, sillä yhden pelin kesto on lähempänä puoltatoista–kahta tuntia. 

Isolle pelilaudalle on kuvattuna kartta ja neljä eriväristä reittiä, jotka kulkevat lähtöpiste Tiwanakulta Titicaca-järven kautta kohti määränpäätä, Cuscoa. Pelaajan tehtävänä on liikuttaa vuorollaan yhtä vastaavanväristä miespuolista Ayar-pelinappulaa reitillä eteenpäin. Ayar-nappulan väri ja askeleiden määrä (yhdestä kolmeen) määräytyvät sen mukaan, minkä askelnappulan pelaaja päätyy lukitsemaan omalla pelaajalaudallaan ja kuinka monen nuolen päälle. Pelaajien käytössä on mustan, ruskean, turkoosin ja violetin askelnappulan lisäksi myös kultainen, joka toimii jokerina. 

 

Reiteille on ripoteltu askeleiden lomaan säännöllisin välein toistuvia toimintoruutuja. Kun Ayar-nappulaa on ensin liikutettu, pelaaja asettaa yhden taloistaan (tambo) valitsemaansa vapaaseen ja ohitettuun toimintoruutuun ja tekee toiminnon. Toiminnoissa ei pitäisi kauaa nokka tuhista, sillä nämä on pidetty erilaisuudestaan huolimatta todella yksinkertaisina: 

• Ruukkutoiminto palkitsee sekä yksittäisten ruukkujen että settien keruusta. 
• Kutomistoiminto taas on pieni laatanasettelupulma, jossa liitetään aurinkojen puolikkaita toisiinsa ja täytetään sarakkeita. 
• Maissinistutus on enemmistökilpailua, jossa katsotaan päivän lopuksi, kuka on asettanut eniten kuutioita satoalueelle. 
• Ainoastaan veneilyosuus on vähän mutkikkaampi ja myös ilmaistu säännöissä hieman epäselvästi: siinä kuljetaan järvellä liikepisteitä käyttäen ja asutetaan samalla saaria. 

Punainen on ehtinyt ensin pellolle, mutta on järvellä jäljessä. Tämä kuitenkin pääsisi kymmenen pisteen luo vain neljällä liikepisteellä, sillä toinen pelaaja on asettanut matkan varrelle laatan.

Koska toiminnoilla lepytellään auringon ja kuun jumalia, pelaajat keräävät Ayarissa sekä aurinko- että kuupisteitä. Kniziamaiseen tyyliin näistä kahdesta heikompi tulos ratkaisee pelaajan paremmuuden muihin nähden. 

Omaleimaisena kommervenkkinä pelaajat lisäävät saamansa (eli toiminnosta riippuen joko muodostamansa tai paljastamansa) aurinkopisteet ensin "varastoon" omille pistekiekoilleen ja liikuttavat aurinkopistenappuloitaan pisteradalla kiekkojen lukeman verran vasta yövaiheen päätyttyä. Koska näitä kiekkoja ei nollata missään vaiheessa, aiemmin kerätyt aurinkopisteet kumuloituvat kierrokselta toiselle. 

Ajoituksella on Ayarissa suuri rooli – jopa niin merkittävä, että voisi sanoa koko pelin rakennetun ajoitusteeman ympärille. Toiminto nimittäin tuottaa pelaajille potentiaalisia pisteitä vain niillä hetkillä, kun kyseisen kategorian pisteytys aktivoidaan. Tämä tapahtuu aurinkopisteiden osalta silloin, kun Ayar-nappula saavuttaa reitillä (Raymi-)pisteytyslaatan tai kun oma pelaajalautakohtainen bonus niin sallii. 

Kuupisteet katsotaan yövaiheessa, jolloin selviää myös, mikä Ayar-nappuloista on edennyt vähiten matkaa ja tippuu siten pelistä pois. Pelaaja kerryttää kuupisteitä tällöin kahdella tapaa: temppeleistä siltä radalta, johon pelaaja on aiemmin (ja pisteiden kannalta oikea-aikaisesti) asettanut toimintokohtaisen temppelilaattansa ja josta kuoleva Ayar poistuu pelistä, sekä peittämällä vastaavalla askelnappulallaan jonkin toiminnon kuupisteytyskohdan pelaajalaudallaan loppupelin ajaksi. 

  

Alussa pisteitä kertyy melko vähän. Toiminnot ja sitä kautta myös pisteiden haaliminen kuitenkin paranevat pelin edetessä, kiitos pelaajalaudan nokkelan toimintomekanismin. Kun uusi talo asetetaan kartalle, tämä paljastaa samalla uuden voimapisteen pelaajalaudan taloruudukosta. Taloista osin tai kokonaan tyhjennetyt rivit ja sarakkeet antavat täten pelaajalle yhdestä neljään voimapistettä käytettäväksi toimintoon, riippuen askelnappulan sijoittelusta. 

Voimasta puheen ollen: vaikka Ayarin minipelit ovat irrallisia pulmia, niiden toiminnot tehostuvat jonkin verran myös toistensa avulla. Eri toimintoja suorittamalla pelaaja saa aika ajoin palkkioina keltaisia Viracocha-bonuksia, joita keräämällä voidaan avata ylimääräisiä voimapisteitä ja muita merkittäviä apuja pelaajalaudalta. 

Tasapainoilu kahden pisteytystavan välillä voi olla alkuun hieman hähmäistä. Kuupisteitä kertyy helposti reippaasti yli tarpeen ja aurinkopisteet taas jäävät huomattavasti heikompiin lukemiin. Tarkemmalla tutkailulla Ayar kuitenkin antaa selkeitä mahdollisuuksia tilanteen parantamiseen, jopa keikauttamiseksi toisin päin. Pelaajalaudan bonuksista pari erottuu tässä mielessä muiden joukosta – tosin nämä vaativatkin enemmän panostusta eivätkä (pelin onneksi) takaa yksin menestystä. Toimintojen ohessa saadut laamat ovat käteviä, sillä niillä voi paikata pisteitä kummassakin kategoriassa pelin lopussa. Näidenkään varaan ei tosin voi täysin heittäytyä.

Oli pisteytys sitten kumpaa muotoa tahansa, toimintojen onnistunut ajoitus on se, mikä ratkaisee ja säilyy Ayarin ytimessä. Tämä huomioon ottaen arvostankin paljon sitä, kuinka jännitteisiä kaksinpelit ovat. Kaksinpeleissä Ayar-nappuloiden sijaintia ja välimatkaa seuraaviin Raymi-laattoihin katsotaan tarkkaan, koetetaan liikkua varsinaisella kartalla juuri sopivasti sekä vältetään antamasta liikaa siimaa vastustajalle. Näin ollen kultaista askelnappulaa sekä kaksinpelin erikoisuutta, kolmen liikenuolen suomaa spurttia tulee käyttää aivan erityisen harkiten. 

Soolomuoto mallintaa kaksinpeliä osuvasti. Ayllu-botin vuorolla tälle käännetään yksi toimintolaatta, joka näyttää pussista arvotun Ayarin askelten määrän ja toiminnon kierroskohtaisen (ja yhdellä–kahdella buustatun) voimakkuuden. Koska Ayllu pyrkii toteuttamaan usein lähimpien pisteytyslaattojen toimintoja, on pelaajan hyvä ennakoida tätä, tukkia karttaa ensin omilla taloillaan ja pysyä ylipäänsä menossa mukana. Soolopeli ja sen neljä vaikeustasoa on laadittu taiten, sillä yksinkertaisesta toteutuksesta huolimatta Ayllu tekee suoranaisen hölmöjä ratkaisuja vain harvoin. Vielä on tosin ratkaistava, kuinka toistuvasti päihittää Ayllun tasolta toiselle kasvava, välillä ehkä turhankin avokätinen laamakerroin. 

Ayar: Children of the Sun on kerrassaan mainio minipelien kudelma, Ian O'Toolen luoman graafisen ilmeen myötä suorastaan upea. Vaikka pelien kulussa ei olekaan toistaiseksi ilmennyt suurta variaatiota – alkuasetelman ja pelilautojen pienistä eroista huolimatta – on Ayar silti vakuuttanut minut jokaisella kaksin- ja soolopelikerralla. Takana on myös yksi kiperä peli, joka ratkesi tasapelisäännöllä: omat pistenappulani olivat lopulta lähempänä toisiaan kuin vastustajalla. Kartan väljyyskään ei ole osoittautunut haitaksi. Jään kuitenkin pohtimaan, olisiko Ayar sittenkin omimmillaan kolminpelinä – tarjoaisiko tämä vielä pienen lisäripauksen tiukkuutta ja yllättävyyttä?