Azul

Se on viimein täällä: ylistäviä arvioita saanut Azul, Michael Kieslingin lähes täysin abstrakti laattojenasettelupeli, nyt myös Pelikaappimuistiossa. Kuten olette saattaneet jo päätellä, olen mieltynyt lautapeleihin, jotka mahdollisuuksien mukaan luovat lyhyillä säännöillään haastetta pitkäksi aikaa. Esimerkiksi Gipf-sarjan pelit ovat tästä oiva esimerkki. Miten onkaan Azulin laita?

Monet veikkaavat Azulin pärjäävän erittäin hyvin vuoden 2018 Spiel des Jahres -kilpailussa, ja pelille on jo kertynyt arvostusta mm. As d’Or -voiton ja Mensa Select -palkinnon osalta. Azul on siis jo osoittautunut nerokkaaksi. Nyt, jos sallitte, niin poistun hetkeksi nurkkaan vakuuttamaan itselleni, että ”älykkyyttä on monenlaista”, sillä olen tehnyt tärkeän havainnon: olen Azulissa umpisurkea.

Kuvassa lähtöasetelmaa kaksinpeliä varten. Pussista on nostettu tarjottimille laattoja pelaajien poimittavaksi. Kuvitelkaa kuvaan vielä toisellekin oma pelilauta, olkaa hyvä.

Periaate on kyllä selvillä. Pelaajan tulisi täyttää laattaseinänsä niin, että laatat osuisivat lähekkäin ja niiden muodostamia vaaka- ja pystyrivejä pääsisi hyödyntämään pelin aikana tehtävissä pisteytyksissä moneen kertaan. Ohjekirjassa hyvin kuvin esitetyn pisteenlaskun selittämiseen kannattaa aluksi kiinnittää huomiota, jos pelaa vähemmän pelanneiden kanssa. Tämän voi hahmottaa niin kuin Scrabblessa, jos joku muodostaisi laatoilla ensin sanan Off, myöhemmin yhden kirjaimen lisäämällä sanan KOff ja lopulta sanan F*koff, ja keräisi kaikista vaiheista pisteet erikseen.

Vasemmalla oleville riveille valmistellaan tulevaa, kukin parhaansa mukaan. Tämä pelaaja on jo tosin nostanut ensimmäisenä laattoja pöydältä, ja haalinut valkoisen merkin siitä hyvästä miinukseksi alalaitaan, muiden ylimääräisten laattojen ohella. 

Oikeasti Azul ei varsinaisesti iske suoraan märkää rättiä kasvoille, vaan paljastaa todellisen karvansa vähitellen, hienovaraisemmin. Laatat eivät nimittäin kulkeudu laattaseinälle suoraan, vaan pelaajat asettavat niitä tarjottimien ja pelaajalaudoilla olevien erillisten laattarivien kautta. Ensin pelaajat ottavat vuorotellen joltakin tarjottimelta kaikki yhdenväriset laatat ja kaatavat loput keskelle pöytää. Näin toimitaan, kunnes kaikki laatat on otettu tarjottimilta ja pöydältä. Samaan aikaan pelaajat valitsevat, mille laattariville asettavat mitäkin yhtä väriä, joutuvat pitäytymään suunnitelmassaan ja koettavat välttyä joka nostolla liioilta laatoilta, jotka tuottavat miinuspisteitä. Laattariville saa siis kerrallaan laittaa vain samaa väriä, ja myöhemmissä vaiheissa myöskään laattaseinälle jo päätynyttä, aiemmin vastaavalla laattarivillä ollutta väriä ei saa asettaa samalle laattariville enää uudelleen.

Toinen ja kolmas rivi ovat valmistuneet. Pisteytyksessä pelaaja saa laattaseinältä 3 p: keltaisesta 1 pisteen ja sinisestä 2 pistettä, sillä tämä muodostaa yhteisen linjan keltaisen kanssa. Samoin käy mustan ja punaisen kanssa, kun rivit aikanaan valmistuvat. Jos tämän jälkeen neljänneltä riviltä saakin seinään vielä vaaleansinisen laatan, tuloksena on uudet 5 p.

Toki myös muut pelaajat huomaavat tämän. Edellä mainittujen rajoitteiden avulla suoranainen keljuilu miinuspisteiden tuottamiseksi on aivan mahdollista, vaikkakaan tämä ei onneksi ole sinänsä välttämätöntä pelissä menestymisen kannalta. Tämä voi joskus korostua (kilpailuhenkisten) kaksinpeleissä, joskin vain kiusantekoon keskittymällä oma pistesaldo jää helposti alhaiseksi. Muilla pelaajamäärillä vaikutukset lienevät epäsuorempia. Suorien tehokas rakentaminen ja jatkuva ketjuttaminen ovat loppujen lopuksi Azulissa avainasemassa. Olen saanut huomata, että huomattava osa eteen tulevista ongelmista on yleensä ihan itse aiheutettuja, huonoista päätöksistä hiljalleen eskaloituneita vaikeuksia. Harjoitteluun, miinuksien välttämiseksi ja pisteiden maksimoinniksi, saa kyllä kulutettua aikaa.

Peli päättyy, kun joku saa yhden vaakasuoran valmiiksi laattaseinällä. Neljännelle riville käykin enää vain keltainen väri. Jääkö kokonaispistesaldo kuitenkin liian pieneksi suoran valmistuttua?

Omista takaiskuistani huolimatta kehujien kuoroon on helppo yhtyä. Uskallan lyhyenkin testiajan perusteella väittää, että Azul on hieno peli, joka tulee kestämään käyttöä. Ehdoton plussa on, että myös harvemmin pelaavatkin pääsevät Azuliin mukaan nopeasti helppojen sääntöjen ja lyhyen peliajan ansiosta. Pelilaudan harmaa puoli, joka muuten on tällä hetkellä vastoin odotuksiani puolista mielekkäämpi, tuo mukaan enemmän valinnanvapautta ja samalla lisää pelaajan itsensä nurkkaan ajamisen mahdollisuuksia, kun laattaseinä täytyy kasata kokonaan itse sudoku-sääntöjen mukaisesti. Vaikka Azul onkin kaukana puhki pelatusta, toivon, että pelin vaikeustasoihin tulisi jossain vaiheessa lisää porrastusta esimerkiksi uusien laattojen muodossa.

Hei, liity seuraan. Tänään ei ole kiire mihinkään. Otin vapauden kaataa jo lasilliset omenamehua meitä varten.