Flamme Rouge ja Flamme Rouge: Peloton - rohkeasti kohti maaliviivaa!

Flamme Rouge, Lautapelit.fi:n julkaisema kilpa-ajopeli on niittänyt mainetta maailmalla ja pärjännyt Suomessakin ollen viime vuoden Pelaajien valinta -palkinnon voittaja perhepelisarjassa ja nousemalla hiljattain Lautapelioppaan vuosiäänestyksessä sijalle 8, Carcassonnen ja 7 Wondersin kaltaisten kestosuosikkien rinnalle.

Flamme Rouge on harvinainen tapaus, yllättävän hyvin kahdellakin pelaajalla toimiva kilpa-ajopeli. Tästä johtuen pidän pelistä yhä vain enemmän. Olen samalla janonnut siihen vähitellen jotain lisää. Alkuun olinkin hieman harmissani, kun luin Flamme Rouge: Pelotonin olevan varsinaisesti 5-6 (tai jopa kahdentoista!) pelaajan lisäosa. Toivon kipinä kuitenkin pysyi ja kytevä "Kansa raivostui!" -tyyppinen mylvintä hiipui heti, kun luin lauseen verran pidemmälle ja huomasin lisäosan tarjoavan samalla uusia variaatioita myös pienille pelaajamäärille. Selvitetään yhdessä: viekö Peloton kaksinpelikokemusta uuteen nousuun?

Otetaan tässä vaiheessa kuitenkin takapakkia ja ensin perusteet haltuun. Flamme Rougessa pelaajilla on käytössään kaksi pyöräilijää, sprinteur ja rouleur. Pelaaja, jonka jompikumpi pyöräilijä on ensin ylittänyt maaliviivan, on voittaja. Samanaikaiset maaliviivan ylitykset ratkeavat selvittämällä, kuka on pisimmällä maaliviivan jälkeen. Rouleurin kulku on tasaisempaa, sprinteurin kululla on taas omat huippunsa ja notkahduksensa. Pyöräilijät liikkuvat kaistoilla pelaajan valitseman numerokortin verran eteenpäin, minkä jälkeen kyseinen kortti poistetaan pelistä.

Rouleurin käsikortit tälle vuorolle, mukana myös tutuksi tuleva uupumuskortti. Äh, miksi päätinkään pelata sprinteurillä ison kortin?

Mutta voi kun aina saisi valita sen sopivan numeron! Kummallekin pyöräilijälle on oma pakkansa, josta nostetaan käteen vain neljä korttia. Näistä valitaan yksi, ja loput menevät pakan pohjalle. Vasta tämän jälkeen toimitaan toisen pakan kanssa samoin. Lopuksi kaikkien päätökset paljastetaan yhtä aikaa. Pyöräilijöiden liikkeitä ei siis voikaan optimoida parhain päin, vaan pelaajien on jatkuvasti luovittava sopivasta välistä ja samalla arvuuteltava, mitä muut tekevät. Etenemistä vaikeuttaa myös toisten tukkimat ruudut, joihin ei voi päätyä, ja matkantekoa hidastavat ylämäet. Molemmissa tapauksissa ylimääräiset liikepisteet menevät hukkaan. Onneksi kehnompia kortteja voi käyttää alamäissä, jotka takaavat aina vähintään viiden ruudun arvoisen liikkeen.

Kaikkein kehnoimpia kortteja, uupumuskortteja, kertyy kunkin liikkumisvaiheen jälkeen joukkojen etummaisten pyöräilijöiden pakkaan. Etummaisena ei siis ole hyvä olla. Toisaalta kauas jälkeenkään ei kannata jäädä. Uupumuskortit ovatkin mainio elementti, sillä sekä johdossa että jäljessä oleva kilpailija kärsivät näistä: ensimmäisen pakka korvautuu vähitellen kakkosilla, kun taas liian kauan paukkuja säästelevä jälkimmäinen ei välttämättä näe lopussa suuria numeroita kakkosten seasta lainkaan. Tavoitteena onkin, että pyöräilijä hyödyntää toisten etenemistä omaksi edukseen. Juju nimittäin on, että tasan yhden tyhjän ruudun takana oleva(t) kilpailija(t) saa(vat) liikkua edellä olevaan kiinni ilmaiseksi, hyötyen keveämmästä ilmanvastuksesta. Koska tämä toteutuu viimeisestä lähtien, kaksinpelissä kaikkein taaimmainen voi siis saada peesauksen myötä parhaimmillaan kolme ylimääräistä liikettä, mikä kuulostaa pieneltä, mutta on Flamme Rougessa aivan huikea määrä. 

Pyöräilijät ovat tässä kuvassa turhaan eri kaistoilla, mutta juju tulee selväksi. Vain taka-alalla oleva musta saa ilmaisen liikkeen kohti sinistä. Johdossa oleva sininen ei voi mukulakivillä antaa samaa muille, eikä vihreäkään saa peesihyötyä, koska on vielä punaisessa ylämäessä. 

Flamme Rouge etenee jo tällaisenaankin vauhdikkaasti. Käänteistä ja osittaisesta korttituurista huolimatta peli ei takkua ja on kaukana kaaoksesta. Kerrotaanpa viimein: mitä Peloton tuokaan tähän lisää?

Tietenkin ratoja, uusia ratoja! Mukaan tulee muun muassa kapeat, usein yhden kaistan levyiset mukulakiviosuudet ja vastapainoksi myös huoltoalueet, joihin mahtuu kolme pyöräilijää rinnakkain. Näiden lisäksi kaksinpelejä (ja toki moninpelejäkin) voi rikastuttaa parilla seuraavalla twistillä: uupumattomilla lisätiimeillä, jotka toimivat ikään kuin kolmantena pelaajana, ja tarjouskilpailulla etumatkasta, ennen kuin kisa on edes alkanut.

Kuvassa osa Flamme Rouge: Peloton -lisäosasta. Vaikkei asia peruspelin aiemman painoksen omistajaa juuri haitannut, täytyy sanoa, että selkeät S- ja R-merkinnät ovat tervetulleita!

Pääjoukkotiimin molemmat pyöräilijät toimivat yhdellä rouleurin pakalla ja liikkuvat saman paljastetun kortin verran (toki lisäten peesauksen ja muut rajoitukset), kunnes iskukortti ilmestyy. Tällöin edellä oleva liikkuu vain 2 ruutua ja taaempi kiitää 9 ruutua eteenpäin. Sama saattaa tapahtua pelin aikana vielä toiseenkin kertaan. Voimatiimin sprinteur-pakkaan on lisätty yksi vitonen kirjaimellisesti vahvistamaan tiimin etenemistä. Nämä ovat helppoja lisäyksiä, ja ainakin jompikumpi tiimeistä tulee olemaan useimmiten kaksinpeleissäni mukana, sillä ne tekevät kisasta vielä elävämmän.

Flamme Rougen voi nyt myös käynnistää erillisellä tarjousvaiheella. Suuremman kahden kortin summan pelannut pyöräilijä pääsee aloittamaan kisansa reilulla kaulalla muihin nähden. Totta puhuen en ole vielä hahmottanut, kuinka merkittävää hyötyä alun etumatkasta lopulta onkaan kaksinpeleissä. Voi nimittäin olla, että kumpikaan pelaaja ei halua kärkipaikkaa ja uupumuskortteja, jolloin he pelaavat automaatiolla pienimmät mahdolliset korttinsa ja koettavat lähinnä välttyä tilanteelta. Tämä riippuu toki myös radan rakenteesta: onko esimerkiksi ylämäki aivan heti vastassa vai ei? Tutkittavaa riittää vielä ennen lopullista tuomiota, mutta ehkä juuri tästä syystä irtiottoa suositellaankin ohjekirjassa enemmän 5-6 pelaajalle, jolloin pelaajien keskinäisillä sijoituksilla on oikeasti enemmänkin merkitystä ja kukaan ei halua jäädä heti kokonaan häntäpäähän. Joka tapauksessa pelimuoto on vähintäänkin mielenkiintoinen ja lisäkokeilujen arvoinen.

Sininen sprinteur voittaa itselleen irtioton, menettää tarjoamansa kortit ja saa (kuvassa väärät) uupumuskortit pakkaansa.

Flamme Rougen ja Pelotonin muodostama kokonaisuus nousee joka tapauksessa reilusti plussan puolelle. Ainakin heti, kun pelaajia on enemmän. Jos taas aikoo hankkia Pelotonin pelkästään kaksinpelejä varten, on syytä varautua siihen, että käytettäväksi tulee komponenteista käytännössä vain kahdesta kolmeen tiimikorttia, pari uutta värivaihtoehtoa pyöräilijöille sekä yhdeksän uutta ratapalaa. Silloin asiaa kannattaa hieman pohtia.

- - -

Tiedättekö mitä? Älkää pohtiko enempää. Täysin omien etappien suunnittelu on lisäosan myötä entistäkin monipuolisempaa. Itsenäisten tiimien ansiosta kaistat täyttyvät jo pienilläkin pelaajamäärillä. Flamme Rouge on kevyine sääntökuormineen niitä pelejä, joihin saa helposti mukaan vaikka sen oikean kolmannen pelaajan, jolloin viimeistään Pelotonkin on ihan no-brainer. Joskus sitä vain tietää, kuinka edetään hyvällä sykkeellä, hyvällä tuntumalla. Flamme Rougen ja Peloton-lisäosan kohdalla asia vain on juuri näin - joka kerta.

Sekä peruspelin että lisäosan suorat radanpalaset ja kortit voi jaotella ja sujauttaa hyvin insertin alle. Boksi on täynnä laatua! 

Viime vuoden voittajan kanssa ilakoidessa on mainittava: Pelaajien valinnan finalistit vuosimallia 2018 julkaistaan 15.10. ja voittajat 5.11. Pysykää kuulolla!