Mission: Red Planet

Kuinka Mars valloitetaan? Vaihtoehtoisen historian mukaan se itse asiassa tehtiinkin jo viktoriaanisella aikakaudella, höyrykonein käyvillä avaruusaluksilla, kauan ennen Matt Damonia. Ainakin, mikäli uskomme Bruno Faiduttin ja Bruno Cathalan tarjoamaan selitykseen steampunk-henkisessä aluehallintapelissä Mission: Red Planet.

Marsin ja Phobos-kuun valloittaminen on jo käynnissä.

Pelin alussa kukin pelaaja saa oman salaisen tehtävänsä, joka ohjaa pelaajien valintoja. Pääasiassa kaikki pelaajat koettavat miehittää Marsin sekä kilpailla alueiden herruudesta ja harvinaisista mineraaleista, jotka tuottavat voittopisteitä. Planeetan yhdeksän alueen lisäksi pelaajat voivat louhia mineraaleja myös Marsin kuussa, Phobosissa. Pisteytyskierrosten aikana selvitetään, kenellä on kullakin alueella eniten astronautteja. Tämän jälkeen alueita hallitseville pelaajille jaetaan 1-3 mineraalia aluetta kohti. Jakojäännökset ja valtaamattomien alueiden mineraalit jäävät odottamaan seuraavaa pisteytyskierrosta.

Jotta astronautit kuitenkaan pääsevät jäähän, celeriumiin ja sylvaniittiin edes käsiksi, on heidän ensin päästävä perille asti, mikä ei ole mikään läpihuutojuttu. Avaruusalukset ovat nimittäin usein matkustajakapasiteetiltaan liian pieniä, ja lähes mitä vain voi sattua.

Avaruusaluksiin on päästävä keinolla millä hyvänsä, sillä ne lähtevät kohti Marsia niiden täytyttyä.

Jokainen valitsee hahmokortin kädestään samanaikaisesti, minkä jälkeen suoritetaan lähtölaskenta: hahmojen toiminnot käydään läpi laskevassa numerojärjestyksessä, yhdeksästä yhteen. Toiminnoilla yritetään vaikuttaa omien ja toisten astronauttien asemaan avaruusaluksissa ja Marsissa. Vaikka kaikki hahmot lähtökohtaisesti lisäävätkin astronautteja aluksiin, ne aiheuttavat usein pelaajalle itselleen kohdistuvan hyödyn lisäksi enemmän tai vähemmän kiusaa kanssapelaajille. Ja tätähän Mission: Red Planetissa riittää: esimerkiksi sabotööri räjäyttää aluksen, femme fatale houkuttelee uhrinsa puolelleen (eli vaihtaa yhden astronautin väriä), ja pilotti vaihtaa aluksen suuntaa lennossa. Mukana on myös salainen agentti, joka pakottaa aluksen lähtemään vajaamiehitettynä, ja värvääjä, joka palauttaa jo käytetyt hahmokortit takaisin pelaajalle uudelleenkäytettäväksi.

Pelaajat voivat parantaa mahdollisuuksiaan ja samalla tehdä hallaa muille myös Marsissa. Tutkimusmatkailija liikuttaa astronautteja Marsin pinnalla. Sotilas tappaa nappuloita ja voi käyttää Phobosia tukikohtana, apuna astronauttien nopeaan levittäytymiseen. Tiedemies ottaa selvää tulevasta katsomalla salaa uutta tai jo pelattua tapahtumakorttia ja jättää sen vaikuttamaan Marsin ulkoalueelle tai pitää sen itsellään sopivaa vaihetta varten. Voittaja ratkeaa lopulta kymmenen roolinvalintavaiheen, kolmen pisteytyskierroksen ja muutaman erikoistapahtuman läpikäynnin jälkeen.

Jokaisella pelaajalla on oma identtinen hahmovalikoimansa.

Mission: Red Planetin roolinvalintamekanismi pohjaa Faiduttin aiempaan Citadelsiin. Peli on sen verran helposti omaksuttavissa, että kokemusta jälkimmäisestä ei etukäteen vaadita. Voin pelin faninakin kuitenkin todeta, että Mission: Red Planet ei varmasti ole jokaiseen makuun.

Joitakin voi haitata pelin alkuvaiheen melko vähäinen vaikutus lopputulokseen – ensimmäisellä pisteytyskierroksella kun ei ole läheskään niin suurta vaikutusta kuin kahdella seuraavalla. Pisteytykseen olennaisesti vaikuttavat mineraalitkin paljastuvat joka pelissä hieman eri paikoista. Ryppyotsaisia voi taas harmittaa eniten se, että huolella valmisteltu suunnitelma voi onnistuneen toteutuksen jälkeenkin kariutua toisen pelaaman tapahtumakortin myötä.

Tapahtumapakassa on kolmenlaisia kortteja. Discovery-kortit asetetaan Marsin ulkoalueille. Action- ja mission-kortit pidetään salassa, kunnes oikea hetki koittaa.

Alussakin voi tapahtua lähes mitä vain, mutta Mission: Red Planet ei itse asiassa vaikuta niin satunnaiselta enää pelin myöhemmissä roolinvalintavaiheissa. Pelaajien käyttämät hahmokortit nimittäin pysyvät pöydällä kuvapuoli ylöspäin, minkä perusteella vastustajat voivat yrittää päätellä, mitä hahmoja toiset voisivat pelata seuraavaksi. Vaihtoehdot siis vähenevät pidemmälle edettäessä. Pelaajien kannattaa tosin olla tällöinkin tarkkana. Hahmon pelaamisesta voi joskus olla pelaajalle itselleenkin haittaa, sillä hahmojen toiminnot on pakko käyttää, jos mahdollista. Näin ollen esimerkiksi sabotöörin pelannut voi joutua räjäyttämään omia astronautteja kuljettavan aluksen. Muuten heikko värvääjäkin on pakko käyttää vähintään kerran, sillä kierroksia on kymmenen ja kortteja vain yhdeksän, mutta milloin sen oikein tekisi?

Hahmojen käytön ajoittamisessa ja astronauttien monivaiheisessa asettelemisessa on siis oma hauska ja mielenkiintoinen haasteensa. Se, että aluksiin saa kuin saakin mahdutettua omat nappulansa, ei oikeastaan ole tae siitä, että nämä pääsevät toivottuun päämääräänsä. Kutkuttavaa jännitystä on tarjolla myös Marsin pinnalla, sillä enemmistöjä luodessa on usein toivottava, että tilanteen saa pidettyä itselle suotuisana seuraavaan pisteytyskierrokseen saakka. Bluffaamisen mahdollisuus, niin hahmo- kuin tapahtumakorteilla, tuo Mission: Red Planetiin oman lisämausteensa.

Matkailuvirkailijan käyttäminen on riskialtista, sillä kolme tyyppiä täytyy saada kerralla matkaan samaan alukseen, muuten vuoro on hukattu. Uskottelisinko muuta? Onkohan alue turvallinen vai ei?

Mitä kaiken kaaoksen keskeltä lopulta paljastuu? Oikein hyvin koossa pysyvä kokonaisuus, joka sisältää lukuisia huvittavia ja vahingonilon täyttämiä hetkiä. Samanaikaisen roolinvalinnan ansiosta peliaika ei veny kohtuuttomasti isommillakaan pelaajamäärillä. Kunnon strategista vääntöä haluavat eivät välttämättä tästä aluehallintapelistä kuitenkaan innostu. Jos taas tällainen genre kiinnostaa – eli jos siis ennalta tietää, mihin ryhtyy ja mitä odottaa, Mission: Red Planetin parissa viihtyy kyllä pitkään.

Astronautit rikkauksien äärellä.