Last Will - vauhdilla vararikkoon

Rikas eno päättää kuolinvuoteellaan jättää kaiken rahansa sukulaiselle, joka nauttii siitä eniten. Se, joka kuluttaa rahansa nopeiten, perii lopulta enon koko omaisuuden. Tämä on lähtöasetelma Vladimír Suchyn korttivetoisessa lautapelissä Last Will.

Pelaajat tuhlaavat puntiaan pääasiassa seitsemän kierroksen ajan. Heidän on tällöin puntaroitava, kuinka haalia tehokkaasti joukko mahdollisimman hinnakkaita toimintoja - ja vieläpä niin, etteivät toiset tule hirveästi suunnitelmien tielle. Yhteenottoja tulee toki jokseenkin väistämättä, sillä Last Will on pohjimmiltaan työläistenasettelupeli, jossa pelaajat tyypillisesti varaavat itselleen paikkoja pelilaudalta ja samalla estävät vastustajilta pääsyn kyseisiin paikkoihin. Tämä toteutuu Last Willissä kahdesti, ensin aikaradalla ja sen jälkeen muualla keskuslaudalla. Tästä huolimatta Last Will ei ole erityisen ilkikurinen tai hermoja raastava peli, vaan pelaajat voivat huvittavan teeman turvin viettää yhdessä varsin leppoista aikaa.

Kaikkea toimintaa varten on ensin kerättävä toimintopisteitä. Ensin pelaajat valitsevat paikan aikaradalta, nostavat käteen kortteja pakoista ja hakevat raameja tuleville toiminnoille. Tämän jälkeen he etenevät aikaradan järjestyksen mukaan ja asettavat apulaisia (eli 1-2 silinterihattua) yksitellen keskuslaudan paikoille. Näillä paikoilla varataan paitsi lisää kortteja käteen, myös muita rahankäyttökeinoja, kuten oopperassa käyntiä ja kiinteistömarkkinoilla keplottelua.

Vasemmalla on aikarata, jonka mukaisessa järjestyksessä pelaajat varaavat paikkoja ja nostavat kortteja keskuslaudalta.

Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, kuinka itse kortit toimivat. Selitys on helpointa aloittaa valkoreunaisista korteista. Nämä ovat luonteeltaan kertakäyttöisiä, suoraan kädestä pelattavia tapahtumia, joiden toteuttamiseksi on käytettävä, tosiaan, tietty määrä toimintopisteitä ja rahaa. Näihin tapahtumiin, esimerkiksi illalliselle tai veneretkelle, voi välillä kutsua mukaan sekalaista seurakuntaa, kuten daameja, kokkeja, hevosia tai koiria lisäkustannusten toivossa pelaamalla tapahtumakorttien yhteydessä seuralaiskortteja.

Tummareunaisten korttien, kuten kiinteistöjen, eri henkilöiden ja muiden pysyvien kulujen käyttämiseksi on ensin asetettava kyseinen kortti pelaajan omalle laudalle yhdellä-kahdella toiminnolla. Kiinteistöä ostaessa pelaaja myös maksaa rahaa markkinoiden määräämän hinnan verran. Pelaaja voi aktivoida näin hankittuja kortteja myös tulevilla vuoroilla. Aiemmin mainitsemani seuralaiskortit toimivat myös tässä yhteydessä: esimerkiksi maatilan pitäminen on sitä kalliimpaa, mitä useamman eläimen sinne pysyvästi hoidettavaksi hankkii.

Toisinaan aktivointi kannattaa jättää tekemättä. Vaikka kartanon voikin pitää siistinä ja kunnossa maksamalla sen ylläpidosta, hyvä pitkän tähtäimen suunnitelma on olla huolehtimatta ylläpidosta ja antaa kartanon rapistua. Näin talon arvo laskee kierrosten edetessä, ja talo on mahdollista myydä edelleen pilkkahintaan tai jopa halvemmalla, jos kikkailu kiinteistömarkkinoilla on ajoitettu oikein. Rakennuksien myyminen on itse asiassa aivan pakollista, mikäli Last Williä aikoo voittaa, sillä rutiköyhällä ei saa olla minkäänlaista piilo-omaisuutta.

Sininen pelaaja voi käyttää toimintonsa vaikkapa näin. Vanhan ystävän tarjoama apu mahdollistaa yhteensä kolme toimintoa: teatterireissun hevosen kanssa ja talon ylläpidon kokin ja neidon kera. Kartanon voi jättää rapistumaan.

Tätä kirjoittaessani muistin heti, miksi Last Will on jäänyt jatkuvasti ikään kuin paitsioon. Ensimmäinen moite liittyy yllättäen tarinankerrontaan. Pieni tarinankerronnan mahdollisuus rikastuttaa peliä kuin peliä, ja myös Last Willin tunnelma joko elää tai hieman lässähtää sen mukaan, eläytyvätkö pelaajat tilanteisiin vai ei. En edellytä pelaajilta mitään rooliasuihin sonnustautumista, mutta pieni puheenparsi, jopa sivuraiteille eksyminen toimintojen suorittamisen ohessa voisi piristää tunnelmaa.

Suurin syy siihen, miksei Last Will ole ollut useammin pelattavana, on pelin runsas symbolivalikoima. Korttien symboleihin on toki tiivistetty toiminnot pitkien lauseiden ja pienen präntin välttämiseksi, ja vaikka kuvakielen lopulta oppiikin, niin se ei tunnu siltä ensimmäisillä pelikerroilla, jolloin ohjekirjaan saa turvautua yhtenään. Last Willin sääntöjen kertaaminen ja opettaminen muille on usein työlästä, mutta vaivannäkö tarjoaa lopulta antoisan pelikokemuksen. Pelkäänpä kuitenkin, että kuviot karkoittavat peliltä sen potentiaalisen yleisön, eli mieleenjäävää teemaa ja samalla sopivan haastavaa, vaan ei liian raskasta peliä hakevan väen. Tämä on harmillista, sillä Last Willillä olisi periaatteessa ollut jopa mahdollisuus olla Stone Agen kaltainen porttipeli työläistenasettelun maailmaan. Last Will säilyy kokoelmassani, vaikka onkin vain kutkuttavan lähellä, mutta silti niin kaukana varsinaisesta täysosumasta.