Citadels - selkäänpuukotuksen laaja oppimäärä

Citadels on alun perin vuonna 2000 julkaistu, kaupunginrakentamista käsittelevä korttipeli. Siinä missä hieman samantyyppisessä San Juanissa hiotaan voittopisteitä tuottavaa koneistoa melko rauhanomaisesti, Citadelsissa juonittelu nousee keskiöön. San Juanin tapaan myös Citadelsista on hiljattain ilmestynyt laajennettu laitos. Mikä ilahduttavinta, Enigma on julkaissut uuden Citadelsin suomeksi.

Huomautan heti, että olen tutustunut uuteen Citadelsiin vain kaksinpelin näkökulmasta. Minulla ei ole tällä hetkellä edes aietta kokeilla peliä moninpelinä ja muuttaa kuvitelmiani pelaajamäärän mukaan eksponentiaalisesti kasvavasta pöytäraivosta todeksi.

Joku muu, kuten sotapäällikkö, saattaisi tosin raivota jo nyt turhasta tilankäytöstä.

Pelaajan päämääränä on rakentaa kaupunkiinsa seitsemän (kaksinpelissä kahdeksan) paikkaa, käynnistää pelin loppu ja kerätä eniten voittopisteitä. Näitä kertyy laskemalla yhteen rakennettujen paikkojen hinnat ja mahdolliset bonukset kaupungin valmistumisesta, paikkatyyppien hajauttamisesta ja korttien erikoisominaisuuksista. Vuoronsa aikana pelaaja hankkii itselleen varoja tavallisimmin joko kermakaramellien näköisinä kolikkoina tai käsikortteina. Paikan saa kerrytettyä pöydälle, kunhan maksaa kortissa näkyvän hinnan kolikoilla. Tähän asti varsin simppeliä, siis.

Edellämainittuun perusrunkoon on kuitenkin lisätty roima annos hyökkäyksiä ja häikäilemättömyyttä hahmokorttien muodossa. Jokaisella kierroksella poistetaan ja valitaan salassa hahmokortteja, minkä jälkeen vuorot etenevät nousevassa numerojärjestyksessä. Hahmot mahdollistavat paikkojen haalimista, rakentamista ja tuhoamista sekä varojen keräämistä ja viemistä toisilta monin tavoin. Alkuperäisen Citadelsin hahmoista etenkin salamurhaaja (joka vie toiselta hahmolta vuoron) ja varas (joka vie kaikki rahat) ovat osaavissa käsissä vieneet päästä pois enemmän hiuksia kuin mitä Provexinilla on ikinä kyetty saamaan takaisin.

Ylhäällä alkuperäinen kokoonpano, keskellä vanhan lisäosan hahmoja ja alhaalla uudet tuttavuudet.

Enää ei ole kuitenkaan niin suurta hätää, sillä uusin laitos sisältää alkuperäisen joukon ja The Dark City -lisäosasta tuunattujen hahmojen lisäksi täysin uusia hahmoja. Viimeisimmät selkäänpuukottamisen keinot ovat jokseenkin alkuperäisiä hienostuneempia, ja samalla kuitenkin toimiessaan edelleen yhtä aggressiivisia. Rauhantuomari valtakirjoineen (joista yksi mahdollistaa paikan takavarikoinnin, mutta muut pelaajat eivät tiedä, mikä) ja kiristäjä uhkausmerkkeineen nousivat peleissämme selkeiksi suosikeiksemme. Mukana on myös paljon eräänlaista pakotettua vaihtokauppaa (esimerkkeinä kardinaali, diplomaatti ja kenraali), mikä yleensä hyödyttää eniten hahmon valinnutta, muttei yllättäen kuitenkaan lamauta toista pelaajaa aivan täysin.

Näin ollen pelimme osoittautuivat kerta toisensa jälkeen tasaisiksi, eikä kumpikaan karannut selkeästi johtoon jonkin ylivoimaiselta vaikuttavan hahmon avulla. Se, että kaksinpelissä kumpikin pelaaja käyttää kahta hahmoa, helpottaa kummasti yhden hukatun vuoron tuskaa, oli sitten kyse omasta arviointivirheestä vaikkapa noidan käytön suhteen tai tarkasta salamurhaajan iskusta. Kortteja on Faiduttin mukaan muokattu niin, että paikat valmistuvat nykyään nopeammin, mikä on omiaan luomaan jännitystä loppuun asti.

Vasemmalla esimerkkejä peruspaikoista. Oikealla uusia erikoispaikkoja.

Sääntökirja on oikein selkeä, joskin juuri kaksinpelin säännöistä puuttuu näin ummikon näkökulmasta oleellinen pointti valintavaiheesta. Selvennykseksi: kun kruunattu pelaaja on ensin satunnaisesti poistanut ja sitten valinnut hahmon, toinen saa siis ihan heti itse valita jäljelle jäävistä hahmoista yhden pois heitettävän ja yhden kierrokselle mukaan tulevan. Tämän jälkeen molemmat toistavat jälkimmäisen kohdan. Samalla olisin kaivannut neuvoa siihen, millä lailla veronkantajan, tason 9 hahmon, saisi ujutettua kaksinpelien hahmokokoonpanoihin.

Näin ensikertalaiselle Citadelsin uusin suomenkielinen laitos on kuitenkin silkkaa nannaa. Hahmoissa riittää vaihtelua enemmän kuin koskaan, ja hivenen ison paketinkin antaa anteeksi, kun toteutus on kerrassaan upeaa tarot-kokoisine hahmokortteineen ja yksityiskohtaisesti kuvitettuine paikkakortteineen.

Bongasitteko jo Brunon?

Bruno Faidutti on kehittänyt ideaa edelleen muissakin peleissään. Mission: Red Planetissa pelaajat kisaavat hahmoilla alueiden herruudesta Marsin pinnalla. Mikäli haluaa keskittyä vielä enemmän sosiaalisen päättelyn osuuteen ja jättää kaiken ylimääräiseltä vaikuttavan pois, Mascarade tarjoaa tähän ratkaisun partypelin muodossa.