Blue Lagoon - ennakkokatsaus perhepelin syövereihin

Blue Lagoon on tänä syksynä ilmestyvä perhepeli pitkän linjan pelisuunnittelija Reiner Knizialta. Sain tilaisuuden tutustua Blue Lagooniin jo hieman ennakkoon julkaisijalta saamani esituotantokappaleen avulla, ja kerron nyt mietteitäni pelistä ensivaikutelmieni pohjalta. Kutkuttavaksi teaseriksi voisin sanoa, että Dr. Knizia teki sen taas - mutta kysymys kuuluukin: minkä?

Pelaajien on tarkoitus täyttää pelilaudan neitseellistä saaristoa uudisasukkaillaan ja kylänappuloillaan. Ensimmäisenä kivi-ympyräheksaan eli tuttavallisemmin pikkustonehengeen pääsevä saa siinä olevan joko neljän pisteen arvoisen ruskean toteemin tai muun esineen. Samanlaisten esineiden (ei siis toteemien) muodostamista seteistä saa vaiheen lopussa 5-20 pistettä, ja neljän erilaisen esineen sarjasta palkitaan kerran 10 pisteellä.

Veden haaliminen yli äyräiden tai vaikkapa massiivisen kookoskokoelman kerääminen ei kuitenkaan ole pelin varsinainen pääasia, sillä pisteitä on hyvä kerätä myös pelimerkkien muodostamien reittien ja enemmistöjen perusteella. Reittien rakentaminen on tehty Blue Lagoonissa samanaikaisesti sekä helpoksi että voi-hyvä-luoja-kuinka-hankalaksi. (Ja tämähän on siis vain hyvä asia!)

Tutkimusvaihe on juuri alkanut. Keltainen saa pian vettä (turkoosi esine oikealla) ja hallitsee tällä hetkellä kuuden pisteen saarta. Violetti napannee kohta jalokiviä ja on kiinni saaren kymmenessä pisteessä.

Perehdytään ensin helppoon osuuteen. Blue Lagoonin ensimmäisessä vaiheessa pelaajat tutkivat saaria mereltä käsin. Ensimmäisen veneilijänsä asettamisen jälkeen pelaaja voi vuorollaan joko jatkaa ketjuaan yhdellä merkillään maalla tai merellä tai aloittaa kokonaan uuden ketjun uudella veneilijällä. Kaikki kiekot, joita on pelaajamäärästä riippuen 20-30 kappaletta, ovat kaksipuoleisia, joten ei vielä hätää - erillisiä kiintiöitä asukkaiden välillä ei ole.

Haastetta tulee, kun huomaa, että vaikka olisi hyvä kurottautua mahdollisimman moneen saareen pisteiden ja enemmistöjen takaamiseksi, muiden pelaajien ketjuista ja omien pelimerkkien määrästä johtuen näin ei vain kerta kaikkiaan pysty aina tekemään. Saaristo täyttyykin hiljalleen pelimerkkien lisäksi menetetyistä tilanteista, sillä näkökulmasta riippumatta joku tuntuu olevan aina yhden askeleen verran muita edellä. Kuinka pitkälle menet siis varmistaaksesi, että se joku oletkin tällä kertaa sinä? Entä milloin olisikin hyvä ehtiä muualle?

Kyseiset vaikeudet toistuvatkin pelin aikana usein. Pelilauta täytetään itse asiassa kahteen otteeseen - tutkimusvaiheen jälkeen pelilauta resetoidaan, minkä jälkeen pelataan vielä toinen, lähes samankaltainen, asutusvaiheeksi nimetty pelin puolikas. Se varsinainen kinkkinen osuus - jos siis edellinen kappale ei tältä vielä vaikuttanut - pohjautuu ensimmäisessä vaiheessa saarille laitettuihin kylänappuloihin. Kai olet muistanut ne? Olethan?

Kaksinpeli on lopuillaan. Oranssi pelaaja huomaa asettaneensa kylänsä kehnommin ja on alakynnessä.

Ketjuihin asetetut kylänappulat toimivat nimittäin asutusvaiheen lähtöpisteinä. Täysin uusi alku vesistöstä käsin ei ole enää toisessa vaiheessa mahdollista, vaan maalle tai merelle laitettavien merkkien on oltava osa kylään liittyvää jatkumoa. Koko ensimmäinen puolikas tulisi siis pelata muita pelaajia ja samalla toista vaihetta silmällä pitäen.

Testipeliemme alkuvaiheet olivat pelaajien kesken melko tasaisia, ja vaikka joitakin eroja oli jo alussa, varsinaisia irtiottoja pisteissä syntyi vasta toisen pisteenlaskun aikana. Jännitys säilyy siis pelissä loppuun asti. Tosin muuten hyvin toimivissa kaksinpeleissä pelaajien on ehkä turhankin vaivatonta saada täytettyä joitakin lomakkeen kohtia (etenkin 7-8 asutettua saarta ja näin ollen 10-20 pistettä) ja turvattua osittain pelilaudan paikkoja itselleen. Blue Lagoon sopiikin mielestäni näin paremmin vähintään kolmelle pelaajalle, sillä vahdittavaa kertyy tämän pelaajamäärän myötä paljon enemmän. Nelinpeleistä minulla ei ole tällä hetkellä kokemusta, mutta oletan, että taistelu tilasta on näissä vielä kiivaampaa.

Älkää te muut vaan laittako mitään tämän reitin varrelle.

Reiner Knizia on tehnyt jälleen kerran oivallisen perhepelin. Näennäisen helpoista säännöistä löytyy syvyyttä ja taktikoinnin iloa riittää koko pelin 30-45 minuutin kestolle, mikä ei pelin kaksivaiheisuudesta huolimatta tunnu lainkaan liian pitkältä. Siinä missä Knizian turhan aliarvostettu (mutta etenkin lisäkartoilla paraneva) perhepeli Qin ratkeaa helpommin tuuriin, Blue Lagoon palkitsee alusta loppuun taitavasta pelaamisesta. Hyviä perhepelejä ei ole koskaan liikaa, ja myöhemmin syksyllä suomeksi ilmestyvä Blue Lagoon onkin tähän joukkoon kerrassaan mainio lisä.