Haluatteko leikkiä kissaa ja hiirtä ympäri Lontoon Whitechapelia? Entä oletteko vain kahden? Loistavaa! Mr. Jack -peliin kun riittää kaksi pelaajaa, joista toinen jahtaa pahamaineista rikollista,Viiltäjä-Jackiä, ja toinen, itse rikollisena, koettaa olla jäämättä kiinni. Jackin on kuitenkin liikuttava kaduilla ja samanaikaisesti pidettävä henkilöllisyytensä salassa. Kuinka ihmeessä tämä voi onnistua?
Molemmat pelaajat pääsevät pelin aikana käsiksi kaikkiin pelin hahmoihin. Hahmokavalkadissa on mukana pelaajille muistakin yhteyksistä tuttuja hahmoja aina Sherlock Holmesista komisario Lestradeen. Koska pahiksen henkilöllisyys on aluksi etsivältä salassa, on hyvin mahdollista, että etsivä liikuttaa omalla vuorollaan Jackia, tietämättään.
Vain yksi alibikorteista on joukosta poissa, John Smithiä siellä ei näy. Se on oltava Jackillä!
Liikkuminen ei ole nimittäin mitenkään ilmiselvää. Pelin kahdeksasta hahmosta arvotaan kierrokselle vain puolet, ja toiset jäävät seuraavalle kierrokselle. Pelaajat liikuttavat vuorollaan näistä yhtä tai kahta. Jokaisella hahmolla on myös erikoiskyky, jota hahmokohtaisesti – paria poikkeusta lukuunottamatta – käytetään joko ennen tai jälkeen liikkumista. Näin ollen kaduilla nähdään paljon vilinää, kun muun muassa sammuneita kaasulamppuja sytytetään, teleportteina toimivia viemärinaukkoja tukitaan ja vartioketjuja asetetaan kaupungin uloskäynneille. Vaikka tilanne näyttää välillä toivottomalta Jackin kannalta, on Jackin hyvä muistaa, että hän voi käyttää samoja keinoja myös hämäyksenä tai suoraan etsivää vastaan.
Etsivä saa ajoittain kuulla vihjeitä siitä, onko Jack näkyvissä vai ei. Jackin on hyvä pysyä tässä vaiheessa ”enemmistössä”, jotta etsivän on vaikeampaa hahmottaa Jackin sijainti. Jack kykenee pakenemaan kaupungista pimeän turvin vain, jos häntä ei ole nähty edellisen kierroksen päätteeksi. Jos taas pimeässä piilottelu rajaakin etsivän epäilyvaihtoehdot aivan minimiin, onkin Jackin siinä tapauksessa hyvä pyrkiä kohti valoja ja väkijoukkoja! Etsivällä on vain yksi mahdollisuus liikuttaa mikä tahansa hahmo epäillyn päälle ja syyttää epäiltyä rikoksesta. Tämän on mentävä kerralla oikein - siispä etsivän onkin tehtävä pohjatyö huolella ja Jackin häirittävä tätä ihan yhtä suurella antaumuksella.
John Smith on salaa Mr. Jack. Hän voisi vain parilla askeleella, viemäreitä hyödyntäen, paeta pois kaupungista ylänurkan kautta. Etsivällä on kuitenkin yksi vuoro ennen tätä. Kunpa vain Lestrade ei vaihtaisi vartioketjun paikkaa tai Sherlock syyttäisi Jackia aiemmin saatujen vihjeiden perusteella! Myös Miss Stealthy on vaarallisen lähellä...
Mr. Jack on hiljattain julkaistu uudelleen päivitetyillä grafiikoilla ja peliasetelmilla. Uusi painos on pelillisesti tasapainotettu, kun taas vanhemmassa painoksessa etsivällä on hieman parempi mahdollisuus voittaa. Vuonna 2011 ilmestyneen suomenkielisen version omistajilla ei ole kuitenkaan mitään hätää. Vanhemman painoksen kartan voi halutessaan, pientä vaivaa näkemällä, päivittää nykyisen malliseksi: Hurrican Gamesin, pelin alkuperäisen julkaisijan sivuilta löytyy tätä kirjoittaessani tiedosto, joka sisältää korjaussetin viemäriaukkojen uusia sijainteja varten. Jos siis omistat tai löydät jostain pelin vanhemman version ja tulostat uudet viemäriaukot, voit pelata Mr. Jackiä nyt kahdella eri kartalla!
Tässä joukko itse askarreltuja viemäriaukkoja, jotka asetetaan pelin vanhan version kartalle. Uudempi viemäriaukkojärjestys on nykyisin ”se virallinen”, mutta mikään ei estä vaihtamasta välillä takaisin vanhaan tapaan. Ellet sitten välttämättä halua käyttää Erikeeperiä.
Olen edelleen hieman hämmentynyt siitä, kuinka hyvin tällainen salassa pakeneminen ja syyllisen selvittäminen voikaan toimia vain kahdella pelaajalla. Peliin tutustumisen alkuvaiheessa kävi helposti muutamia lapsuksia, mutta kun pelin jujun on sittemmin sisäistänyt, Mr. Jack on tarjonnut varsin jännittäviä hetkiä. Mr. Jack on kaksinpeli, jota pitäisi ehdottomasti päästä pelaamaan useammin.
Kukahan tällä kertaa on syyllinen?
Kommentit
Lähetä kommentti