Yinsh ja Tzaar - Kris Burmin mestarillisia kaksinpelejä

Tällä aikaa, kun odotellaan Azulin saapumista kauppoihin ja jäädään yllättäen lumen saartamaksi kuin Big Bearissa konsanaan, hyödynnän tilaisuutta kohdistaa kenties aiemmin toisaalle, mutta juuri nyt abstrakteihin peleihin kiinnittyneen huomionne myös pariin vanhempaan tapaukseen. Teille, jotka ette menneet välittömästi vain muualle taistelemaan hirviöitä vastaan, kerron, että olen ollut viime aikoina hämmentävän innostunut Kris Burmin luomaan Gipf-projektiin kuuluvista kaksinpeleistä Yinsh ja Tzaar. Ja teille lopuille, jotka olette oikeasti vieläkin läsnä, esitän pyynnön levittää ilosanomaa muille heti, kunhan selviätte lumikaaoksesta.

Yinshissä pelaaja koettaa ennen toista muodostaa pelin aikana kolme kappaletta viiden omanvärisen kiekon mittaista suoraa. Kiekot ovat toiselta puolelta mustia, toiselta valkoisia. Näitä sekä jätetään laudalle että käännetään puolelta toiselle käyttämällä renkaita, joita on pelin alussa kullakin viisi. Rauhallisen alun jälkeen osoittautuukin nopeasti, että kiekkojen sijaan pääosassa onkin nimenomaan renkaat, jotka liikkuvat ja samalla rajoittavat vastustajan liikkeitä. Pelaajat käyttävät näitä myös osavoittojen merkitsemiseen, jolloin juuri rivin tehnyt pelaaja antaa samalla väkisin tasoitusta toiselle.

Kuva ei vastaa todellista Yinshin pelitilannetta. Musta on tehnyt neljällä kiekollaan virheen ja käytännössä antanut valkoiselle ensimmäisen suoransa. Peli kuitenkin tasoittuu, kun yksi valkoinen rengas päätyy pelilaudan kulmaan. 

Koska kiekkoja poistuu pelilaudalta vain rivien valmistuttua, pelin mahdollisuudet tai uhat, näkökulmasta ja renkaiden sijoittelusta riippuen, kasvavat loppua kohti. Niin epäintuitiiviselta kuin se kuulostaakin, yksi Yinshin jujuista on itse asiassa välttää huolimattomasti tehtyjä neljän suoria (sillä se voi pahimmassa tapauksessa antaa toiselle pelaajalle voiton) ja uskaltaa kääntää kiekkoja myös vastustajan värille sopivalla hetkellä.

Siinä missä Yinsh viihdyttää myös kasuaalien pelaajien kahvipöydässä ja sopisi mielestäni jopa porttipeliksi, Tzaar on hieman toista maata. Leppoisaa alkua ei tunneta Tzaarissa lainkaan, eikä virheille ole juuri sijaa. Sattumanvaraisen alkuasetelman jälkeen kumpikin koettaa voittaa joko syömällä vastustajan jonkin kiekkolajin viimeisen kiekon tai järjestämällä tilanteen niin, ettei toinen kykene tekemään pakollista ensimmäistä siirtoaan. Tämä on pakko käyttää syömiseen, toisellakin siirrolla voi tehdä samoin.

Kiekot ovat sinänsä keskenään tasavertaisia, sillä mikä vain kiekko voi lähtökohtaisesti, viivaa pitkin liikkumalla, poistaa toisen kiekon laudalta. Toiset ovat kuitenkin uhanalaisempia kuin toiset. Omia kiekkoja voi onneksi vahvistaa ja suojella pinoamalla niitä toistensa päälle (mutta vain pelaajan toisen siirron aikana), jolloin pinoja voi uhata vain yhtä suurilla tai suuremmilla pinoilla. Mutta se mikä kiekkojen vahvuudessa voitetaan, se määrässä hävitään, sillä vain pinojen päällimmäisten kiekkotyyppien katsotaan olevan mukana pelissä. Ja vielä koska pelaaja voi edetä kiekoillaan vain suoria linjoja pitkin seuraavien pinojen ja kiekkojen luo, eikä jäädä tyhjiin kohtiin, vaihtoehdot liikkumiseen ja sitä myötä pakolliseen syömiseen vähenevät huomattavasti pelin edetessä.

Esimerkkikuva ei ole ehkä ole paras mahdollinen, mutta Tzaarissa kiekot voivat kulkea viivoilla pitkiäkin matkoja, joten uhka tulla syödyksi on jatkuvaa.

Sekä Yinsh että Tzaar sisältävät yksinkertaiset säännöt, mutta tunnelma on peleissä aivan erilainen. Tzaarissa ajojahti on käynnissä aivan alusta alkaen, ja peli voi loppua äkisti joko taitavan pelaamisen tai silkan huolimattomuuden myötä. Tzaarin eri voittoehdoista johtuen yksi erä Tzaaria on kuitenkin usein nopeammin ohi kuin erä Yinshiä. Yinshiä pelatessa tilanne muuttuu niin usein niin radikaalisti, että aivot pitää kalibroida uudelleen joka kerta, kun kiekot vaihtavat väriä. Tosin molemmissa tapauksissa pelaajilla on ihan yhtäläinen mahdollisuus aivonystyröiden pitkäkestoiseen hieromiseen, pelilaatikoiden mukaan 30-60 minuutin verran. Ihan tuntia en ole yhteen peliin toistaiseksi kuluttanut, mutta olen aina nauttinut jokaisesta hetkestä hyvän vastustajan kanssa, myös pitkien pelien aikana.

Gipf-projektin jo vuosien ajan mainetta keränneet pelit näkivät uuden päivänvalon, kun Huch (& Friends) otti ne mukaan julkaisuihinsa vuosina 2016-2017. Päätin tutustua peleihin näiden julkaisujen myötä ja ensimmäiseksi juuri Yinshiin ja Tzaariin niiden korkean BoardGameGeek-sijoituksen ansiosta. Näiden erinomaisten pelien myötä toivonkin nyt, että kokemukseni sarjan parissa saavat joskus myös jatkoa. Ties mitkä taidonnäytteet minua vielä odottavat.