Puolustuksen puheenvuoro: Tori

Puolustuksen puheenvuoron tarkoituksena on nostaa esille jostain syystä heikommalle huomiolle jääneitä pelejä. Tällä kertaa fokus on pelikaapin perukoilta löytyneessä Kimmo Sorsamon luomuksessa nimeltä Tori, vuodelta 2010. 

En ollut nähnyt Toria hetkeen, sillä muuton jäljiltä ludoteekin syvyyksiin päätynyt peli ei varsinaisesti ollut muistuttanut itsestään ennen tätä hetkeä. Vino pino Toreja läheisessä marketissa sai minut pohtimaan, että edellisestä leppoisasta kaksinpelikerrasta on kulunut ainakin viisi vuotta, mutta miksi: eihän tämä lainkaan kehno peli ole? 

Kuvaa Torin alkuvaiheista. Hämäläiset eivät hidastele – tietävätkö savolaiset yhtään, mitä tekevät?

Tori on kaupankäynnin sijaan kilpailua tilasta ja korttien hallinnasta. Pelaajat saavat pisteitä alussa jaettujen salaisten alue- ja väritavoitteiden toteutumisesta sekä kojuenemmistöistä. 

Torin tapahtumapaikkana on vuoden 1952 olympialaisten aikaista Helsingin kauppatoria jäljentävä pelilauta, johon pelaajat asettavat kojulaattoja, kunhan heillä on ensin kädessään tähän oikeuttavia rakennuskortteja. Näitä pelilaudan yhdeksää eri aluetta vastaavia kortteja on nostettavissa joko avoimesta rivistä tai sokkona pakasta. 

Pelilaudan rakennuskorttien lisäksi kuvassa on värikkäitä tuote- ja enemmistökortteja sekä vasemmalla erinäisiä tavoitekortteja.

Jo rakennetun, yhden tai useamman laatan kokoisen kojun laajentaminen lisälaatalla edellyttää paitsi uuden rakennuskortin antamista, myös sitä, että kojun luona on täytynyt käydä tietyn värinen asiakas pariin otteeseen. Esimerkiksi limonadikojun voi muuttaa yhdestä kahden laatan kokoiseksi, kun Jaffaa janoava keltainen asiakas on käynyt kojussa kahdesti ja tuottanut pelaajalle laajennukseen tarvittavat kaksi tuotekorttia. 

Isommat kojut tuottavat asiakkaan vierailusta palkkioksi enemmän tuotekortteja (ja näin uusia ja nopeampia laajennuksen mahdollisuuksia). Kahdeksan käsikortin rajoitus kuitenkin hankaloittaa monenlaisten korttien samanaikaista keräämistä melko lailla. Niinpä pelaajien on priorisoitava suunnitelmiaan. 

Sininen asiakas houkuteltiin satamaan, minkä johdosta se ja vihreä vaihtavat paikkaa. Kyseessä on yksi ja sama tyyppi, joka haluaakin nyt kalan sijasta vihanneksia.

Siirrytäänpä käsikorteista pelinappuloihin: asiakkaiden hallinta on toinen Torin koukuista. Kun asiakas käy vapaalla kojulla, se ja sivussa oleva nappula vaihtavat paikkaa. Asiakkaita pyritään yleensä liikuttamaan lähimpään mahdolliseen asiakkaan väriä vastaavaan kojuun. 

Jos oma koju onkin kauempana kuin vastustajan, pelaaja voi saada nappulan omaan kojuunsa käyttämällä rakennuskortteja markkinointiin. Myös nokkelalla laatanasettelulla voi kuitenkin saada ihmeitä aikaan ja toisille riittävästi mutkia matkaan. 

Satakuntalaisilta saisi nyt tötteröä, kun sekä vihreä asiakas että satakuntalaisten asettama limonadikoju tukkivat valkoisen tien pohjanmaalaisten jäätelökojulle. 

Voi olla, että aika on kullannut muistoja, sillä muistan pitäneeni Torista melkoisestikin, nimenomaan rentona kaksinpelinä. Pelilauta saattaa olla tuolle pelaajamäärälle hieman liian iso, mutta toisaalta asiakkaiden liikkeitä pystyy ennakoimaan pelissä paremmin, kun vastustajia on vain yksi. 

Kojujen rakentelukaan ei pääse kaksinpelissä holtittomaksi, sillä toisen on joskus reagoitava kojun millintarkalla sijoittelulla esimerkiksi siihen, ettei toinen vaan pääse hyötymään kahden asiakkaan liikkeen toistuvasta ketjuttamisesta ja täten pisteiden kerryttämisestä. Pelaajien täytyykin tunkea toistensa lähelle ja  oltava lähes toistensa iholla pelin kansikuvan kaalikauppiaan tavoin. 

Tervetuloa Torille! Onpa mukavaa nähdä pitkästä aikaa!

Tori on siis edelleen sangen kelpo tapaus, etenkin suomalaisen pelisuunnittelun saralla ja nykyiseen hintaansa nähden. Myös nostalginen teema madaltaa peliin hakeutumisen kynnystä, mitä ei tosin voi aivan täydellä sydämellä sanoa pelin ohjekirjasta. Moni asia esitetään ohjeissa monimutkaisimman sanamuodon kautta. Kun nuo lauseet on selätetty, voi miellyttävä mittelö historiallisessa Helsingissä alkaa.