Ei käy Pillivuoren työoloja kateeksi. Firmojen prioriteetit ovat nimittäin vähän vinossa, sillä työntekijöistä puristetaan maksimivoitot vaikka sitten niiden menettämisen uhalla. Vähäisetkin rippeet realismista karisevat onneksi kuitenkin nopeasti, kun 2–4 pelaajaa siirtyy Whistle Mountainin pariin. Tekisi jo tässä vaiheessa mieli puhaltaa peli poikki ja todeta Scott Caputon ja Luke Laurien osuneen Whistle Mountainillaan aika lailla napakymppiin.
Kerrotaanpa kuitenkin pelistä nyt vähän enemmän. Pelaajat edustavat yhtiöitä ja sijoittavat niiden ilma-aluksia sekä pelilaudan ulkolaidan eri paikoille perinteisemmän työläistenasettelun tapaan että ruudukon täyttämään laaksoon vapaammin. Whistle Mountainin erikoisuutena onkin se, että pelaajat pääsevät valmistamaan osan työläispaikoista aivan itse!
Laaksoon muodostetaan harmaista neljän ruudun kokoisista polyominolaatoista teräksistä tukirakennelmaa, jonka päälle voidaan vähitellen asettaa neliön ja suorakaiteen muotoisia konelaattoja toimintakuntoon. Valmistuneista koneista irtoaa pisteitä pääasiassa niiden koon perusteella ja harmaista laatoista sen mukaan, kuinka monesta kohdasta asetettava laatta koskettaa aiempaa rakennelmaa.
Kummallakin laattatyypillä on oma vaihteleva hintansa resursseina. Hiiltä, kultaa, pillejä, terästä ja vettä voi lastata ilma-aluksiin teräsrungon vieressä (koska terävään rakennelmaan törmätessään alus menisi totta kai puhki), lähellä vedenpintaa ja pelin edetessä sekä valmistuneiden koneiden vierestä että päältä. Resurssien lisäksi vaaditaan, että pelaaja varaa laatan/laattoja käyttämällä yhtä kolmesta erikokoisesta ilma-aluksestaan.
Jotta pelaaja voi ylipäänsä lisätä laaksoon mitään, hänen on ensin kutsuttava kaikki pelilaudalla olevat aluksensa takaisin pelaajalaudalle. Ensimmäinen rakentamiskerta on ilmainen, muut maksavat yhden veden kukin. Samalla olisi tarkoitus liikuttaa meeplejä joko lähtöpaikalta tai veden vallasta (1–2 kullalla) teräsrakennelman vapaille kohdille. Kun kone valmistuu meeplen päälle, tämä pääsee turvaan torniin ja tuo vastaavan korkeuden verran voittopisteitä (ja ollessaan ensimmäisenä kerää samalla kertakäyttöisen palkinnon).
Mielenkiintoinen piirre pelissä on se, että pelialue ja sen koneet ovat kaikille yhteisiä. "Miksi ihmeessä sitten avaisin muille mahdollisuuksia?" saatat kysyä. Kun pelaajat tämä mielessä ajoittavat toimintojaan niin, että hyötyisivät niistä itse eniten (ja koska kutsutoiminnon voi tehdä milloin vain 0–3 ilmalaivalla), pelin rytmin hallitseminen on yhtäkkiä kaiken ytimessä. Whistle Mountain etenee samaan aikaan sekä selkeästi että kiehtovasti nykien kuin mikäkin proge-biisi.
Kevyen progemaista on myös pelaajille annettavat aloituskyvyt – joita onkin sitten lukuisia – ja pelin aikana hankittavat erilaiset upgradet. Pelissä ei ehditä luoda järin pysyviä koneistoja, mutta kykyjen, koneiden sekä korttien toimintojen ansiosta pelaajat pääsevät silti jatkuvasti mehukkaiden kombojen ääreen. Taktisia mahdollisuuksia kertyy oikeastaan niin paljon, että kaikkia niistä ei ensimmäisillä pelikerroilla edes hoksaa. Tästä ei kuitenkaan tarvitse millään lailla pelästyä, sillä pelissä tehtävät päätökset syntyvät yleensä varsin nopeasti.
Pelin rytmiin ja kestoon vaikuttaa myös hiljalleen nouseva vesi. Turvarajan yläpuolelle rakennetut koneet nimittäin sulattavat vuoriston lunta aiheuttaen laakson tulvimisen. Vesilaattojen levitessä koneet menevät vähitellen epäkuntoon ja samassa kastuneet ilma-alukset palaavat omistajilleen. Peli päättyy, kun kaikki lähtöaseman meeplet ovat joko pelastuneet (voittopisteillä tai ilman) tai joutuneet veden valtaan (miinuspisteiksi).
Siinä se! Whistle Mountain on yksinkertaisesti yksi parhaimmista peleistä, joihin olen viime aikoina tutustunut. Myös jälkikäteen print'n'playnä luotu, kuvassa vihreänä vilahtava soololisäosa (linkki Bézier Gamesin sivuille) on näinä aikoina ehdottomasti plussaa ja kaikessa haastavuudessaan oikein toimiva.
Kilpailua eri paikoista lienee luonnollisesti sitä enemmän, mitä enemmän mukana on pelaajia. Whistle Mountain toimii silti aivan mahtavasti myös kaksinpelinä. On lähinnä makuasia, minkä verran toistensa taakse jäävät tai alle peittyvät osat haittaavat menoa, mutta edes tämä ei estä julistamasta Whistle Mountainia vuorenvarmaksi voittajaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti