Jylhä vuorimaisema, metsässä lymyilevät maagiset olennot, druidit ja riimukivet. Niistä on Rune Stonesin tunnelma tehty. Tässä Rüdiger Dornin suunnittelemassa ja Queen Gamesin vuonna 2019 julkaisemassa lautapelissä joku voimakkaista ja mahtavista druideista perii valtaistuimen paikan, mutta vain taitamalla pakanrakennuksen koukerot parhaiten. Viimeisen reilun vuosikymmenen ajan tämän pelimekaniikan ympärille on yritetty rakentaa jos jonkinmoista viritelmää – kuinka herra Dorn oikein onnistuu?
Pelaajilla on samankaltainen lähtöasetelma, pakoissaan kortit numeroituna 100:sta 107:ään. Koska pelkästään näillä aloituskorteilla ei pötkitä pitkälle ja kädessä on kullakin vuorolla vain neljä korttia, pelaajan on syytä ostaa lisää kortteja pakkaansa markettiriviltä.
Uusia, parempia kortteja voi hankkia samalla useammankin, mikäli ostotoiminnossa käytettyjen korttien yläkulmissa on yhteensä vaadittu vähimmäismäärä yhtä ja samaa väriä (plus jokereita). Näin voi siis "kutsua" kerralla monia, erilaisiakin "uusia olentoja", kunhan sekä markettirivin korttipaikkojen ympyröiden että korttien samanväristen symboleiden lukumäärä täsmäävät. Kaikki kortit kulkeutuvat pelaajan omaan poistopakkaan ja sitä kautta aikanaan taas käteen.
 |
| Tuo vuohibardi kyllä houkuttelee. Toisaalta sinisillä jalokivillä saisi kolme voittopistettä... |
Toinen vaihtoehto, mitä pelaaja voi tehdä käsikorteillaan, on niin sanotusti pistää niitä lihoiksi. Yhden korttiparin valitsemalla pelaaja pääsee hyödyntämään sen korttien pitkällä sivulla olevia kykyjä. Tällä on hintansa – ja näin paljastuukin samalla Rune Stonesin olennainen juju – sillä kahdesta näin pelatusta kortista suurempiarvoinen poistuu pelistä ja vain toinen jää talteen.
Alussa kortit ovat vielä vaatimattomia, vaan pelin edetessä, kun pakan sisältö on ehtinyt jo muuttua, kahden kortin valitseminen ylipäänsä onkin usein jo hieman kimurantimpi tehtävä. Korteista on monenlaista hyötyä, sillä niillä kerätään eri keinoin niin jalokiviä, malmilaattoja, voittopistehippuja, lisäkortteja kuin joitakin satunnaisia nopanheiton tuloksia. Jalokivien ja malmilaattojen avulla pelaaja voi päästä käsiksi artefakteihin, joilla pelaaja voi edelleen lunastaa itselleen lisää pisteitä sekä riimukiviä, eli lisäkykyjä loppupelin ajaksi.
 |
| Pelaajat ovat jo alkaneet rohmuta riimukiviä. Vielä olisi artefaktikiekoille paikkoja. |
Yksikään riimukivistä ei itsessään riko peliä eikä ole siten "viallinen". Silti syntyy vaikutelma siitä, että joidenkin kiviyhdistelmien päätymistä samalle pelaajalle on syytä varoa. Esimerkiksi käsikorttien rajan nostaminen kuuteen yhdistettynä kolmen korttikyvyn käyttöön voi tehdä taitavissa käsissä muista hakkelusta – ellei sitten joko-tain muuttaminen sekä-etäksi tai ylimääräiset osto- tai voittopisteet tee toisista selvää ensin. Riimukivet tuovat pelin keskivaiheilla sopivasti uutta puhtia, minkä myötä pelaajat pysyvät varuillaan ja valppaina pelin loppuun asti.
Taitavampi pelaaja voittaa yleensä pelin, mutta tuurillakin voi olla joskus osuutta asiaan. Rune Stonesissa tuuria on jonkin verran läsnä paitsi markettipakassa myös artefaktikiekkojen järjestyksellä. Ainakaan kaksinpeleissä ei koluta kovin helposti markettipakkaa loppuun, minkä vuoksi kaikkia kortteja ei pääse välttämättä näkemään. Pelaajalaudan kahden laattarivin valmistaminen vaikeutuu, jos kaivatun värisiä artefaktikiekkoja ei vain ilmesty. Erään hyvin tasaisen pelin loppusuoralla ostin vastustajan nenän edestä punaisen kiekon, johon hänellä olisi ollut juuri ja juuri varaa. Tämä olisi täydentänyt hänellä viiden suoran ja auttanut häntä suurimman voittopistepotin saamisessa. Lopetin vuoroni ja käänsin tilalle jäljellä olevista parista kiekosta satunnaisesti uuden, joka oli kuin olikin jälleen punainen. Vastustaja päätyi lopulta voittamaan pelin vain muutaman pisteen erolla.
 |
| Minulla karvas tappio (ja ilmeisesti musta päivä helteestä huolimatta), voittaja valtaistuimella. |
Rune Stones on osoittautunut varsin onnistuneeksi, hyväksi ja helpoksi pakanrakennuspeliksi ja tässä mielessä myös vaikkapa osuvaksi aisapariksi The Quest for El Doradolle. Kilpajuoksu ei ole Rune Stonesissa yhtä vahvasti läsnä, ja peli voisi totta puhuen olla tältä osin hitusen napakampikin. Nykyisellään voitto edellyttää vähintään 65 pistettä, minkä kertymiseen kestää ehkä muutama pelikierros pidempään kuin toivoisin.
Ei tämä kuitenkaan maailmaa kaada. Yksinkertaisten korttitoimintojen kanssa riittää sopivasti pähkäiltävää pitkäksi aikaa ja numeronpoistomekaniikka on kieltämättä nerokas. Dennis Lohausenin kuvitus on lumoavaa, jälleen kerran. Rune Stonesiin on ilmestynyt tässä vaiheessa jo kaksi lisäosaa, Nocturnal Creatures ja Enchanted Forest. En ole päässyt testaamaan lisäosia, mutta oma valistunut mielipiteeni näistä on seuraavanlainen: koska Rune Stonesin kortit ovat mielestäni nyt sopivia juuri sellaisenaan ja peli kaipaa pidemmän päälle lisää riimukivilaattoja, kallistuisin tässä tapauksessa ensin, öisien olioiden sijasta, lumotun metsän tai Queenie-minilisäosan puoleen.
 |
Kommentit
Lähetä kommentti