Vuoden 2018 Pelaajien valinta -palkinnot jaettiin 5.11. Minulla on ollut ilo olla tänä vuonna mukana lautapelibloggaajista koostuvassa palkintoraadissa. Arjen kiireistä johtuen kerron mietteeni voittajista ja finalisteista vasta nyt, noin viikko h-hetken jälkeen, mutta toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lunkisti.fi:n Tero kertoikin oman listansa jo aiemmin, ja nyt paljastan kaikkein uteliaimmille sen, millaiseen järjestykseen juuri minä päädyin pelit laittamaan. Raivostuuko kansa? Kaatuvatko kulissit?
Ehdokkaina Vuoden perhepeli -kategoriassa olivat Azul, Blue Lagoon, Gemblo ja Majesty. Raati valitsi voittajaksi Azulin. Ei liene siis suuri yllätys, että äänestin ykköseksi... Azulin.
 |
| Azul - Pelaajien valinta -palkinnon arvoinen perhepeli vuonna 2018. |
Azul on yksinkertaisesti nerokas. Hyvin kaikilla pelaajamäärillä toimiva Azul asettaa pelaajille laattojenasetteluhaasteen, joka etenkin kahden kilpailuhenkisen pelaajan kesken on varsin brutaali. Siis hyvällä tavalla. Vuorollaan pelaaja joutuu laatoittamaan kerralla kaikki valitsemansa samanväriset laatat ja toivoo, että hänen pelilaudallaan on tähän tilaa. Muuten tulee miinuksia, joko enemmän tai vähemmän. (Omalla kohdallani yleensä enemmän.) Jos palasesi ovat loksahtaneet alussa turhan helposti paikalleen, on hyvin todennäköistä, että olet asettanut itsesi täydelliseen umpikujaan. Azulin voisi sanoa kuuluvan jo yleissivistykseen - Michael Kiesling on luonut todellisen klassikon.
 |
| Blue Lagoon - kamppailua tilasta ja esineistä polynesialaisella saaristolla. |
Toiseksi äänestin Reiner Knizian Blue Lagoonin. Peli joutui tyytymään kakkossijaan, mutta tällä kertaa hopea ei ole häpeä! Blue Lagoon on kamppailua tilasta ja esineistä polynesialaisella saaristolla. Vaikka kaikki saavatkin pelin aikana hyvin monesta asiasta pisteitä, tehokkuudesta palkitaan, sillä taitavimmat priorisoijat ja asukkaiden ja kylänappuloiden sijoittelijat pärjäävät pelissä parhaiten. Kaksinpeleissä pelilaudalla on omaan makuuni hieman liian vapaata temmeltää, mutta toisaalta pelin kaksivaiheisuus auttaa tässäkin tapauksessa erottamaan jyvät akanoista. Blue Lagoonin ehdottomia etuja on se, että pelissä ei ole lainkaan jyrkkää oppimiskynnystä, vaan sen sisäistää helposti muutamissa minuuteissa - kunhan vain katsoo pisteytystä ja erien loppuehtoja koskevat sanamuodot tarkkaan.
Seuraavien pelien kuvat jäivät matkasta, mutta kerrottakoon toki, että Majesty oli listallani kolmas ja Gemblo neljäs. Majestyn heikkous Azuliin ja Blue Lagooniin verrattuna on vain siinä, että peli vaatii ehdottomasti kolme-neljä pelaajaa toimiakseen hyvin. Näillä pelaajamäärillä pelaajille jää korttien keruuseen enemmän mielekkäitä vaihtoehtoja eikä peli etene tällöin lähes pakollisia polkuja pitkin. Edellä mainitusta huolimatta Majestyn tapaiselle kevyelle ja tyylikkäästi toteutetulle perhepelille on aina sijaa. Vaikka Gemblo onkin sinänsä pätevä, Blokusta muistuttava tapaus, se sai jäädä tässä äänestyksessä hännille, vaikka en mikään abstraktien pelien vihaaja missään nimessä olekaan.
Harrastajasarjassa kilpailivat 1918: Veli veljeä vastaan, Exit-pelit, Photosynthesis, Santorini ja Space Freaks. Tässä sarjassa tulikin enemmän hajontaa, mutta raati valitsi lopulta voittajaksi Antti Lehmusjärven 1918: Veli veljeä vastaan -pelin.
 |
| Pelaajien valinta -palkinnon voittaja harrastajasarjassa: 1918: Veli veljeä vastaan. |
Sisällissotaa käsittelevä kaksinpeli asettaa punaiset ja valkoiset vastakkain. 1918: Veli veljeä vastaan kunnioittaa historiaa ja samalla, korttivetoisella pelimekaniikallaan, antaa pelaajille mahdollisuuksia toteuttaa omia suunnitelmiaan, jotka voivat poiketa alkuperäisestä tapahtumien kulusta. Säännöt ovat pienen paneutumisen jälkeen sotapeliksi yllättävän selkeät, mistä kaltaiseni aloittelija osaakin olla kiitollinen. Teema toki auttaa asiassa, mutta peli pärjää myös omilla ansioillaan ilman varsinaista Suomi-lisää - 1918: Veli veljeä vastaan on mainio osoitus siitä, kuinka tehdä moderni ja helposti lähestyttävä sotapeli.
 |
| 1918: Veli veljeä vastaan -peliä ohjataan korttien mukaan joko toimintapisteillä tai tapahtumilla. |
 |
| Photosynthesisissä puut luovat varjoja auringon sijainnin mukaan. |
Omalta osaltani varsinaisen voittajan edelle meni kuitenkin pari hieman erityyppistä aivopähkinää. Ensimmäiseksi äänestin Hjalmar Hachin peliä nimeltä Photosynthesis, joka on leppoisasta ulkoasustaan huolimatta varsin tiukkaa optimointia. Luonnon kiertokulku on armoton: puut vievät elintilaa muilta, ja niitä on kasvatettava vaihe vaiheelta suuremmiksi, lopulta voittopisteitä tuottaviksi sellaisiksi. Tämä vaatii pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Kiertävä aurinko, varjot ja muut pelaajat tuovat kuitenkin mutkia matkaan, sillä jos et ota näitä kaikkia huomioon, et juuri edisty vuorollasi (sillä valopisteesi ovat pienet) ja istutuksesi jäävät lähinnä surkeiksi varvuiksi. On hienoa, että Photosynthesis, joka edustaa käytännössä moninpelattavien abstraktien lautapelien genreä, on uskallettu julkaista myös suomeksi.
 |
| Santorinin saaren edustalla on lukuisia jumalvoimia. Onkohan voitto lähellä? |
Toisen sijan sai Santorini. Myönnetään heti, että tämä peli on parhaimmillaan kaksinpelinä. Tällöin peli tuo muistumia Gipf-pelien hienoimmista hetkistä. Eroa noihin peleihin tuo Santorinissa pelaajille jaettavat jumalkortit, jotka antavat pelaajille erikoisvoimia muuten pelin suoraviivaisiin vuoroihin. Juuri nämä jumalvoimat maustavat Santorinia sen verran, että voin väittää pelin olleen kisailemassa oikeassa kategoriassa. Mikäli vastustajasi osaa, eri korteista huolimatta, hyödyntää jumalvoimaansa toistuvasti oikeissa kohdissa ja paremmin kuin sinä omaasi, olet väistämättä alakynnessä. On toki huomioitavaa, että peli, joka on käytännössä kaksinpeli, ei varsinaisesti ole sopiva perhepeliksi.
 |
| Space Freaksissä eri ruumiinosista kootut mielikuvitukselliset sotilaat kohtaavat. |
Ei niin vakavasti otettava toimintapläjäys, Max Wikströmin Space Freaks, innosti allekirjoittanutta neljännen sijan arvoisesti. Tämä ei tässä yhteydessä ole lainkaan moite, sillä viihdyin pelin äärellä itse asiassa paremmin kuin mitä ensi alkuun oletin. Pelin kannen lonkero loi mielleyhtymän Wormsiin, ja peleissä onkin etäisesti jotain samaa: jatkuvaa tuhoa ja hyväntahtoisia yllätysiskuja suoraan takaraivoon mielikuvituksellisilla aseilla... Space Freaksissä pelaajat suorittavat läjäpäin tehtäviä eri raajoista ja torsoista kootuilla friikeillä ja saavat näin voittopisteitä sekä uusia aseita ja apukeinoja käyttöönsä seuraavaan tehtävään. Tiivistunnelmainen ja nopeatempoinen Space Freaks ei kuitenkaan sovi jokaiseen makuun, eikä tällä perusteella aivan pärjää tämänvuotisessa, kovatasoisessa seurassa. Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä pian ilmestyvä lisäosa Violet Morass tulee tarjoamaan.
 |
| Pakohuonepelien edustaja Exit: Faaraon hautakammio. |
Viimeiselle sijalle jäi Exit. Ennen kuin ehditte sanoa, että "eihän tässä ole mitään logiikkaa, sanoithan pitäväsi aivopähkinöistä", kerron, että vika ei pahemmin ole itse Inka ja Markus Brandin puzzleissa, sillä ne ovat monilta osin oivaltavia. Anteeksi epäreilu vertailu, mutta en saa oikeiden pakohuonepelien painetta luotua tässä yhteydessä sitten lainkaan. Myös itse peliin liittyy ongelmia. Kuten Noppapotin Miira muuten positiivisessa Exit-testissään totesi, vihjesysteemi latistaa hieman peliä. Tämän lisäksi en itse päässyt yli siitä ajatuksesta, että kertakäyttöisyys ei olekaan vain pelaajakohtaista. Pelin osittaisesta tuhoamisesta johtuen peliä ei voi luovuttaa helposti sellaisenaan eteenpäin, ainakaan ilman mittavia etukäteisvalmisteluja. Pakohuonepelien fanit voivat kuitenkin ottaa Exitiä koskevat moitteeni muutosvastarintaisena höpinänä, sillä paketit tarjoavat kyllä yhdessä ratkaisemisen iloa ja ahaa-elämyksiä niitä etsiville.
Vuoden peliteko myönnettiin pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoille, jotka ovat edelläkävijöinä tehneet esimerkillistä työtä lautapelien tuomisessa helposti ulottuville ja samalla suuremman yleisön tietoisuuteen. Samaa työtä lautapelikulttuurin edistämisen hyväksi alkaa näkyä myös monissa muissa maamme kirjastoissa.
Raati jakoi tänä vuonna Vuoden peliteko -kunniamaininnan Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle, joka kertoi tammikuussa juhlistavansa vaalivoittoa pelaamalla huutopussia. Siteeraan seuraavaksi raadimme puheenjohtajaa: "Kortti- ja lautapelit sopivat kaikille. Kun valtakunnan vakavasti otettavin herrasmies kertoi peliharrastuksestaan, tämä oli siitä tärkeä muistutus."
- - - - - - - -
Keskustelimme lautapeleistä ja mahdollisista ehdokkaista ympäri vuotta. Mitään ei lopulta jäänyt hampaankoloon. Mitä nyt syyskuun Lautapelaamaan-tapahtumassa tuli hävittyä pari peliä. Entä jäikö finalistien ulkopuolelle hyviä pelejä? No, ellei Diamant olisi ollut uudelleenjulkaisu lähinnä vain kosmeettisilla muutoksilla, olisin hyvinkin saattanut suoda sille ehdokkuuden perhepelisarjassa.
Olen joka tapauksessa hyvin iloinen siitä, kuinka huolella tehty taustatyö kaikkien mukana olleiden lautapelibloggaajien osalta on johtanut sopivien voittajien ja finalistien valintaan. Pelaajien valinta on palkintona erittäin onnistunut ja ylipäänsä olemassa asiaansa paneutuneiden ihmisten ansiosta. Henkilökohtaisesti en olisi uskonut pari vuotta sitten blogia aloittaessani päätyväni tähän pisteeseen, joten nyt on hyvä syy kiittää ja kumartaa, vaikkette jälkimmäistä tässä nyt näekään, arvon bloggaajat: Puutyöläisen Joonas, Lautapelioppaan Mikko, Noppapotin Miira, Lunkisti.fi:n Tero, Korttikuninkaan Timo sekä Todellisuuspaon Annika ja Kai. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Kommentit
Lähetä kommentti