Sanotaanpa suoraan. Paolo Morin uusin kaksinpeli ei juuri prameile ulkoasullaan. Ihmettelen vähän myös tämän pelin hölmöä nimeä, mutta niin vain sen huutomerkit ovat sittenkin oikeilla paikoillaan ja ihan syystä. En voi verrata suunnittelijan uutta tuotosta sarjassa aiemmin ilmestyneeseen Blitzkrieg!-peliin, mutta ainakin Caesar! Seize Rome in 20 Minutes! lunastaa nimensä luomat odotukset, sillä peli on todellakin kiivasta, jopa ärräpäidentäyteistä ja ennen kaikkea nopeaa taistelua. Mikäli etsii samankaltaista teemaa sisältävää, mutta lihaisampaa vaihtoehtoa, kannattanee siinä tapauksessa kääntyä saman tien Huoltoreitti-blogissa hiljattain esiteltyjen Rooma-sotapelien puoleen.
Pelaajat ottavat Caesarin ja tämän kanssa kilpailleen sotapäällikön Pompeiuksen roolit aikomuksenaan hallita leijonanosaa Rooman hiljalleen hiipuvasta valtakunnasta. Se, kumpi saa ensimmäisenä kaikki alueen hallintaa kuvaavat kotkakiekkonsa pois omasta varastostaan, on voittaja.
 |
| Pompeiuksella ei mene ihan hyvin. Caesar on juuri nakertanut kilpailijansa valtaa ja vallannut ison siivun idästä. |
Vuoron alussa pelaaja valitsee sermin takana olevista asekiekoistaan yhden (eli pelin alkuvaiheilla runsaasta kahdesta toisen) ja asettaa sen kartalla mihin tahansa vastaavaan vapaaseen kohtaan, kahden alueen rajalle. Kiekot on jaettu viivalla kahtia, ja niiden puolikkailla on enimmäkseen vaihtelevat luvut. Tämän johdosta kiekoilla lisätään siis samanaikaisesti vaikutusvaltaa rajan molemmin puolin: toiselle alueelle enemmän, toiselle vähemmän. Kun alue on kokonaan suljettu eli ympäröity kiekoilla, katsotaan kumpi pelaajista panosti alueelle suuremman summan. Tämän tehnyt saa lisätä kotkakiekkonsa alueen keskelle ja on askeleen lähempänä voittoa. Vuoron päätteeksi pelaaja nostaa sermin taakse tilalle uuden asekiekon. Helppoa, eikö?
No paitsi että ei ihan. Kartta on täynnä keltaisia bonuskiekkoja. Pelaaja saa yhden tällaisista aina, kun sulkee alueen – riippumatta siitä, voittaako kyseisen alueen vai ei (hieman Carcassonnen Kirjurit ja kauppiaat -lisäosan tavoin). Bonuskiekot tarjoavat todella voimakkaita lisätoimintoja. Ruukku antaa pelaajalle pysyvästi lisää valinnanvaraa sermin taakse, papyrus-käärö välittömästi uuden vuoron. Keihäät mitätöivät yhden vastapelaajan jo pelaamista kiekoista. Senaattikiekot, joiden alle voi alueen voittamisen yhteydessä sujauttaa lisää hallintalätkiä, ovat sitä voimakkaampia, mitä enemmän niitä kerää.
Jo voitetut alueet sekoittavat tilannetta entisestään, monesti vieläpä vaivihkaa. Mikäli kilpailija jatkaa voittokulkuaan tällaisen naapuriin, hän saa lisätä yhden ylimääräisen kotkakiekon valloittamiensa alueiden väliin. Jo yksin tämä – ja tämä siis vieläpä ilman mitään bonuskiekkoja – pitää huolen siitä, ettei pelaajien kerta kaikkiaan kannata pysyä toisistaan loitolla ja käytännössä antaa laajaa rintamaa toiselle. Joka poteroa halajaa, se itselleen kuoppaa kaivaa.
 |
| Kuvassa bonuskiekkoja, joista osa liittyy pelin minilisäosiin. Itse pärjään tällä hetkellä peruspelillä vallan mainiosti. |
Caesarilla ja Pompeiuksella on sekä määrältään että jakaumaltaan identtinen asevalikoima, mutta pussien takia kummallakaan ei ole kuitenkaan täyttä arsenaalia kerralla käytössä. Haasteena onkin pelata ovelasti ja jakaa joukkoja kartalle fiksusti samalla, kun pussista nousee mitä nousee. Bonuskiekkojen lisäksi pelaamisessa auttaa myös jokereina toimivat laakeriseppeleet, jotka käyvät joka paikkaan. Pelkästään niiden varaan ei kuitenkaan voi peliä jättää, sillä seppeleitä on vähän ja ne ovat yhteisarvoltaan muita numerokiekkoja heikompia.
Kaikista näistä syistä pelaajat vahtivat Caesarissa(!) jokaista kiekkoa, voitettua tai viittä vaille valmista aluetta haukan lailla. Se, kumpi onkaan altavastaaja ja mikä kiekko on rajalla ratkaiseva – viimeinen, toiseksi viimeinen tai peräti ihka ensimmäinen – vaihtelee mielenkiintoisesti pelin aikana. Vaikka 20 minuutin mitassa iso draamankaari on väkisinkin tipotiessään, nopeasti vaihtuvat tilanteet ovat silti omiaan luomaan Caesarista(!) terävän ja suorastaan ensiluokkaisen kaksinpelin. Dávid Turczi on (yhdessä Nick Shaw'n kanssa) vastuussa pelin soolomoodista, joka yllätyksekseni ei ole tällä kertaa yli-ihminen ja keskity lyömään lyötyä, vaan antaa juuri sopivan puzzlemaisen vastuksen. Nyt on nyanssit ja aksentit kohdillaan.
Kommentit
Lähetä kommentti