Pieni kampanja- ja skenaariospesiaali

Kansikuvassa Lost Ruins of Arnak, Paleo ja Under Falling Skies



Ensi alkuun pahoittelut. Tässä on ollut odotettua pidempi tauko kirjoittelusta, eikä tekstiä ole oikein tahtonut syntyä. Vaikka kuukaudet ovat suorastaan vilisseet silmissä, vapaa-aikaa on kuitenkin käytetty pelaamisen merkeissä, mikä kantaa nyt viimein hedelmää myös tämän blogin puolelle. Kaikeksi onnekseni lyhyet maininnat Lost Ruins of Arnakista, Paleosta ja Under Falling Skiesista lähes kirjoittavat itse itsensä! 

Lost Ruins of Arnakin pelilauta ja temppelirata



Aivan vastikään Pelaajien valinta -palkinnon voittanut Arnak – Kadonneet rauniot (eli Lost Ruins of Arnak) on täynnä tutkimusmatkailua fantasiamaailmaan kallellaan olevassa viidakkomaastossa. Työläisenasettelua ja pakanrakennusta yhdistävä Arnak on totisesti kehunsa ansainnut. Tarkemman arvion pelistä voi lukea vaikkapa Pöydällä-blogista. Peruspelin sijaan katseemme kohdistuu tällä kertaa pelin sivujuoneen, eli Czech Games Editionin julkaisemaan print’n’play -soolokampanjaan The Search for Professor Kutil. 

Kampanja sisältää isomman nelikappaleisen tarinan. Sen juonenkäänteet ja kokonaistunnelma on luotu hyvin uuden sääntökirjan ja tarinakorttien avulla. Näitä luetaan tarkemmin yleensä jonkin tavoitteen täytyttyä, esimerkiksi kun joko suurennuslasin tai muistikirjan avulla on päästy tutkimusradalla riittävän pitkälle. Useimmiten pelaaja valitsee kortin kahdesta vaihtoehdosta toisen ja kerää jotakin satunnaista resurssia. Tältä osin soolokampanja avaa uusia etenemisen mahdollisuuksia ja samalla tilanne muistuttaakin hieman lokaatioiden ja vartijoiden paljastamista peruspelissä. Osa tarvikkeista kulkee mukana kampanjan vaiheesta toiseen, riippuen siitä, miten hyvin pelaaja on onnistunut eri tehtävissään. 

Ote Arnakin kampanjasta



Muutama tavallinen yksinpeli kannattaa olla takana, ennen kuin tähän leikkiin ryhtyy. Painotan siis, että kampanja ei ole mikään tutoriaali. Kateissa olevan professorin etsintä tarjoaa kuitenkin sen verran vahvat raamit toiminnalle ja opastaa niin hyvin viidakon saloihin, etten ole vielä edes kaivannut Expedition Leaders -lisäosaa kokonaisuutta täydentämään. Kampanja tutustuttaa peli(lauda)n eri osa-alueisiin vaiheittain eikä jätä kiveäkään kääntämättä – ja tekee sen vieläpä tyylillä. Tämä on vaikuttavaa, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että tämä tarina on lisätty Lost Ruins of Arnakiin tosiaan vasta jälkikäteen. Tärkeimpään kysymykseen MIKSI saadaan viimein vastauksia. 

Paleon korttien taustoja



Paleo taas on suunniteltu jo alusta lähtien tarinalliseksi, tai ainakin sisältämään erilaisia kohtauksia satojentuhansien vuosien takaisesta karusta elämästä. Päivä kerrallaan, vuodenajasta toiseen, pelaajat keräävät ruokaa ja muita tärkeitä tarvikkeita iltanuotiolle, ennen kuin kukaan ehtii nääntymään nälkään. Vaikkei Paleon korteissa olekaan kuvituksen ohella otsikko- ja/tai selitetekstiä kummempaa lisää, niiden avulla saadaan kuin saadaankin luotua pelikertoihin seikkailun tuntua. 

Jotta Paleo säilyttää yllätyksellisyytensä, yksi pienistä haasteista on olla kurkkimatta ja tutkimatta kortteja liikaa etukäteen (etenkään alkulajittelun yhteydessä). Paleo nimittäin nojaa vahvasti kortinvalintamekaniikkansa varaan, jossa pelaajien pitäisi pystyä tekemään tärkeitä päätöksiä vain korttien selkämysten ja niissä kuvattujen maastojen perusteella, hieman arvaillen. Alussa väistämättä tapahtuvien virheiden jälkeen pelaajat kerryttävät yhdessä kokemusta ja oppivat vähitellen selviytymään vaaroista eri tavoin. Vaaroja, kuten vaikkapa jo pelin kannessa näkyviä mammutteja ei voi kuitenkaan vältellä loputtomiin, sillä muuten pelin varsinainen voittoehto (eli kokonainen luolamaalaus kertomuksena jälkipolville) jää helposti toteutumatta. 

Paleo voi aiheuttaa pelin aikana jonkin verran päänvaivaa sääntökirjojen mainintojen (tai pikemminkin niiden puutteiden) suhteen. Näistä pienistä hankaluuksista huolimatta Paleosta kehkeytyy oikein oivallinen seikkailupeli, joka kyllä kestää käyttöä päivästä ja skenaariosta toiseen. 

Under Falling Skiesin uhkaava emoalus



Siirrytään lopuksi isompaan ja samalla pienempään mittakaavaan. Under Falling Skies näyttää, kuinka suurkaupungit puolustautuvat ulkoavaruudesta tulevaa uhkaa vastaan, ja muokkaa Space Invadersistä muistuttavan kokemuksen tiukaksi soolopeliksi. Olen kirjoittanut pelistä perinpohjaisen arvostelun, jonka voi käydä lukemassa Lautapelioppaasta

Under Falling Skies oli pahimman pandemia-ajan sohvapöydäntäyttäjä, johon tuli kulutettua lukemattomia tunteja. Vaikka pelaaminen ja uuden sisällön paljastaminen itsessään oli pitkään hurjan viihdyttävää, pelin pirullinen vaikeusaste ja sen suoma intergalaktinen selkäsauna johti kuitenkin siihen, että päädyin lopulta luopumaan koko pelistä. Voin silti edelleenkin suositella peliä kaikille soolopeleistä kiinnostuneille, sillä pelistä riittää hulppeasti sisältöä useampaan kampanjaan ja lukuisiin pienempiin peleihin, lisäkilkkeellä tai ilman. 

Under Falling Skiesin pelilauta ja noppia



Kertoisin mielelläni vielä lisääkin kampanjapeleistä, mutta olen pitkän ajan saatossa huomannut, että ne eivät sittenkään ihan sovellu minulle. En nimittäin suorita useinkaan läheskään kaikkia aloittamiani kampanjoita loppuun. Kitchen Rush (Revised Edition) on kyllä ollut perheen kesken pieni hitti, mikä onkin saanut odottamaan jälkiruokiin keskittyvän lisäosan enkkuversion ilmestymistä vesi kielellä. Pandemic Legacy Season 0:sta on taas selätetty edelleen vasta tutoriaali, vaikka yritys pelin pöytäämiseen on ollut kova - eihän Nollan aloittamisesta olekaan kulunut kuin vasta kaksi vuotta. 

Mikä kampanjapeli on sinulla käynnissä tällä hetkellä? 

Kommentit

  1. Kiitos näistä kiinnostavista nostoista! Oho, tuo Arnakin soolokampanja kuulostaa aika hyvältä. Ei taida moninpeliversiona tuo kyllä onnistua mitenkään, mutta tarinan tuominen peliin kiinnostaisi kyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida ei, mutta: tämä saattaa muuttua toisen lisäosan myötä. Tilanteesta ja spekulaatioista pääsee ehkä kärryille tämän BGG-viestiketjun myötä: https://boardgamegeek.com/thread/2933839/second-expansion-arnak

      Kiitoksia kommentistasi!

      Poista

Lähetä kommentti